Rata-autoilun SM-sarjan sunnuntain lähdöt saatiin ajella vielä lauantaitakin kuumemmissa olosuhteissa. Kisapäivä keräsi myös kiitettävän kokoisen yleisön Botniaringin radalle.
Myös sunnuntaina nähtiin Johan Rajamäen F1-autojen tarjoamaa näytösajoa ja Rata-SM sarjan kuuluttaja Toni Lindqvist saikin nauttia ikimuistoisesta syntymäpäivälahjasta huippuauton kyydissä.
Formula-luokissa korkeimmalle pallille nousivat tismalleen samat nimet kuin lauantaina. Formula kolmosten tasaväkisessä luokassa voittoon huristeli Kimmo Joutvuo kasvattaen hienoista johtoaan sarjapisteissä seuraavina tuleviin Nikolay Martsenkoon ja Jani Tammeen.
Viikonlopusta tuplavoiton nappasi myös Formula Renault 2.0- luokan eilinen voittaja Jukka Honkavuori. Myös Tomi Limmonen uusi kakkossijansa, mutta kolmannelle palkintopallille nousi lauantain nelonen Johannes Moor.
Saman kaavan mukaan Formula Fordin lauantain ykkönen Janne Knuutinen ylitti myös ensimmäisenä maaliviivan Oskari Kurki-Suonion ja Sebastian Nummen seuratessa perässä.
GT3-luokkaa johtava Mikko Eskelinen sai yön aikana Lamborghininsa ajokuntoon ja hienosäädön ansiosta auto tuntui aamun lämmittelyissä Eskelisen mukaan jopa hieman paremmalta kuin lauantain aika-ajoissa.
Lauantaina hienon kisan ja voiton ajanut ajotiimi Jukka Ylitalo ja Valle Mäkelä onnistuivat mainiosti myös sunnuntain kisassa. Jukka Ylitalo pysytteli alkupuoliskon ykkösenä ajaneen Eskelisen tuntumassa.
Kun Mäkelä siirtyi ratin taakse kisan puolivälissä, Mäkelä siirtyi kisan kärkeen vain muutaman kierroksen jälkeen ja nakutti koko loppukisan reilun sekunnin verran Eskelistä nopeampia kierrosaikoja.
Myös Mäkelä ja Ylitalo uusivat siis eilisen voittonsa ja luokkaa johtava Mikko Eskelinen kasvatti kakkossijallaan entisestäänkin lihavaa pistetiliään. Eskelinen pääsee lähtemään Ahveniston finaaliin mukavista asetelmista.
Ero hänen ja toisena olevan Petri Lappalaisen välillä on jo niin mittava, että Eskeliselle riittäisi Ahvenistolla pelkkä aika-ajojen voitto mestaruuden varmistamiseen.
Super Touring- luokassa nähtiin sama kärkikaksikko kuin eilenkin Mikko Tiaisen saapuessa ensimmäisenä maaliin. Jurvan kisan päättäneet BMW:t saapuivat maaliin seuraavassa järjestyksessä: Kai Eklund/Gunnar Alm, Olavi Suono/Olli Jalonen ja Mika Rönnberg.
Rata-SM sarjan finaali ajetaan Ahveniston radalla 5.-6.9.2009. Suuri osa Jurvassa kilpailleista kuskeista nähdään myös ensi viikonloppuna 15.-16.8.2009 Race of Porvoo- tapahtumassa muiden kansainvälisten huippukuskien joukossa.
Legends Trophy -sarja:
1.Sami Erkkilä
2.Jenni Krohn
3.Pekka Lehtola
4.Juha Haarahiltunen
5.Marko Mäkilä
Super Touring -sarja:
1.Mikko Tiainen
2.Jarno Ollikainen
BMW Xtreme -sarja:
1.Kai EKlund/Alm Gunnar
2.Olavi Suono/Olli Jalonen
3.Mika Rönnberg
4.Jarmo Antikainen
5.Halonen/Sandberg
GT3 Nordic -sarja:
1.Jukka Ylitalo/Valle Mäkelä
2.Mikko Eskelinen
3.Lähteenmäki/Lindholm
4.Markku Hietamäki
5.Petri Lappalainen
GT3 Nordic SM-sarjatilanne:
1. Mikko Eskelinen 186
2. Petri Lappalainen 143
3. Pasi Lähteenmäki 126
4. Ylitalo/Mäkelä 116
5. Jari Nurminen 103
Formula 3 -sarja:
1.Kimmo Joutvuo
2.Aki Sandberg
3.Nikolay Martsenko
4.Marko Vähämäki
5.Jani Tammi
Formula Ford -sarja:
1.Janne Knuutinen
2.Oskari Kurki-Suonio
3.Sebastian Nummi
4.Miikka Mäkelä
5.Ville Kivinen
Formula Renault 2.0 -sarja:
1.Jukka Honkavuori
2.Tomi Limmonen
3.Johannes Moor
4.Juha-Pekka Wikman
5.Kalle Kulmanen
(MTV3)