Ranska 1998: Kotijoukkue juhli jälleen

1998 Ranska: Zinedine Zidane nostaa mestaruuspokaalin Ranskan voitettua finaalissa Brasilian 3-0.
1998 Ranska: Zinedine Zidane nostaa mestaruuspokaalin Ranskan voitettua finaalissa Brasilian 3-0.Copyright Getty Images 2009
Julkaistu 22.05.2006 15:50(Päivitetty 20.05.2010 13:50)

FIFA teki pitkän harkinnan jälkeen merkittävän muutoksen Ranskan vuoden 1998 lopputurnaukseen. Joukkuemäärä nostettiin 32:een, mikä merkitsi sitä, että alkulohkojen merkityksettömät ottelut jäivät aiempia kisoja vähäisemmiksi. Lohkoista selvisi jatkoon kaksi parasta, eikä lohkokolmosia enää tarvinnut vertailla.

Päätöstä vastustettiin sillä perusteella, että joukkuemäärän nostaminen laskee turnauksen tasoa. Ranskan lopputurnaus osoitti kuitenkin, että 20. vuosisadan loppuun mennessä maailmasta löytyi 32 mitat täyttävää maata. Jalkapalloilullisesti hyvät kisat eivät saaneet aivan arvonsa mukaista päätöstä, mutta vähitellen turnauksen edetessä innostunutta ranskalaisyleisöä tämä ei haitannut.

Alkulohkoja oli joukkuemäärän laajennuksen myötä ensimmäistä kertaa kahdeksan. Hallitseva mestari Brasilia supertähti Ronaldon johdolla varmisti paikkansa jo kahdessa ensimmäisessä ottelussa. Norja nousi lohkokakkoseksi kaatamalla päätösottelussa Brasilian 2-1. Tore Andre Flo nousi vuonomaan sankariksi tasoittamalla ensin ottelun ja hankkimalla sitten ratkaisevan rangaistuspotkun, jonka laukoi verkon perille Kjetil Rekdal.

1998 Ranska: Zinedine Zidane sai punaisen kortin ottelussa Saudi-Arabiaa vastaan.1998 Ranska: Zinedine Zidane sai punaisen kortin ottelussa Saudi-Arabiaa vastaan.Copyright Getty Images 2009

Toisessa lohkossa Italia oli vakuuttavampi kuin vuosikausiin jo kisojen alussa ja vei jatkopaikan vanavedessään kolme tasapeliä pelannut Chile. Kolmannessa alkulohkossa isäntämaa Ranska oli vielä Italiaakin vakuuttavampi huolimatta tähtipelaaja Zinedine Zidanen tyhmästä ulosajosta Saudi-Arabiaa vastaan. Ranska voitti lohkon ja kakkospaikan nappasi nimiinsä Tanska.

1998 Ranska: Espanjan maalivahti Andoni Zubizarreta1998 Ranska: Espanjan maalivahti Andoni ZubizarretaCopyright Getty Images 2009

D-lohko muistetaan ennen kaikkea suurin odotuksin kisoihin lähteneen Espanjan karahtamisesta jo alkuvaiheissa. Espanjan kisoja kuvasti loistavasti maalivahti Andoni Zubizarretan Nigeriaa vastaan suorastaan imuroima maali. Edes 6-1-voitto Bulgariasta päätöskierroksella ei riittänyt Espanjalle jatkopaikkaan. Lohkosta 16 joukkoon etenivät Nigeria ja Paraguay.

Lohkossa E pelattiin peräti neljä tasapeliä. Jatkoon etenivät ainoat voitot napanneet Hollanti ja Meksiko. Yhdysvallat ja Iran olivat puolestaan vailla mahdollisuuksia lohkossaan Saksaa ja Jugoslaviaa vastaan. Lohkon kärkimaiden keskinäisessä ottelussa Jugoslavia hallitsi peliä aivan loppuminuutteja lukuun ottamatta; tämä riitti Saksalle 2-2-tasapeliin nousemiseen.

1998 Ranska: Argentiinan Gabriel Batistuta tekee maalin ottelussa Japania vastaan.1998 Ranska: Argentiinan Gabriel Batistuta tekee maalin ottelussa Japania vastaan.Copyright Getty Images 2009

Englanti oli jälleen mukana lopputurnauksessa ja eteni helpohkosti neljännesvälieriin huolimatta tappiosta lohkon voittaneelle Romanialle. Viimeisessä alkulohkossa Argentiina ja ensimmäisessä MM-lopputurnauksessaan ollut Kroatia varmistivat paikkansa jatkossa jo kahdessa ensimmäisessä ottelussaan. Gabriel Batistuta väläytteli jo alkulohkossa iskemällä neljä maalia.

Toisella kierroksella Italia kukisti odotetun vähämaalisessa ottelussa Norjan Christian Vierin osumalla. Brasilia eteni jatkoon vakuuttavasti kukistamalla Chilen 4-1. Sekä Cesar Sampaio että Ronaldo osuivat kahdesti Brasilian annettua todellisen varoituksen vastustajilleen.

Isäntämaa Ranska teki MM-historiaa omassa ottelussaan Paraguayta vastaan. Paraguay piti maalivahti Jose Luis Chilavertin johdolla ilman pelikieltoista Zidanea pelanneen Ranskan nollilla varsinaisen peliajan loppuun saakka. Peli näytti jo etenevän rangaistuspotkukilpailuun, kun toppari Laurent Blanc iski MM-lopputurnauksen ensimmäisen "kultaisen maalin" ja vei Ranskan jatkoon.

1998 Ranska: neljännesfinaalissa Tanskan ja Nigerian välillä maalin nähtiin tämä Ebbe Sandin laukoma maali. Tanska voitti 4-1.1998 Ranska: neljännesfinaalissa Tanskan ja Nigerian välillä maalin nähtiin tämä Ebbe Sandin laukoma maali. Tanska voitti 4-1.Copyright Getty Images 2009

Tanska avasi ottelunsa Nigeriaa vastaan räväkästi ja siirtyi 2-0-johtoon nopeassa tahdissa. Yhdeksi yllättäjäksi povattu Nigeria ei toipunut shokkiavauksesta, vaan joutui siirtymään katsomon puolelle Laudrupin veljesten johtaman Tanskan pyörittäessä 4-1-voiton. Saksa eteni kahdeksan joukkoon tyypillisellä tavalla: Meksiko johti pitkään, mutta Saksa puristi loppuhetkillä Jürgen Klinsmannin ja Oliver Bierhoffin osumilla väkisin 2-1-voittoon.

Hollanti ratkaisi ottelunsa Jugoslaviaa vastaan vasta lisäajalla. Edgar Davids pamautti ansaitun 2-1-osuman kellon näyttäessä jo 90 minuutin täyttyneen. Itäeurooppalaisten kohtaamisessa Kroatia kaatoi Romanian 1-0. Varsin tapahtumaköyhän ottelun ainoan osuman laukoi rangaistuspotkusta juuri ennen taukoa Davor Suker.

1998 Ranska: Michael Owen vauhdissa neljännesvälierässä Englanti-Argentiina.1998 Ranska: Michael Owen vauhdissa neljännesvälierässä Englanti-Argentiina.Copyright Getty Images 2009

Argentiinan ja Englannin kohtaaminen puhutti jo etukäteen - ja myös jälkeenpäin - enemmän kuin muut neljännesvälieräottelut yhteensä. Falklandin sodan seurauksena periviholliset maat pelasivat koko turnauksen ehkä viihdyttävimmän ottelun. Gabriel Batistuta vei Argentiinan 1-0-johtoon pilkulta, mutta Alan Shearer vastasi samalla mitalla muutamaa minuuttia myöhemmin.

1998 Ranska: David Beckham sai punaisen kortin neljännesvälierässä Englanti-Argentiina.1998 Ranska: David Beckham sai punaisen kortin neljännesvälierässä Englanti-Argentiina.Copyright Getty Images 2009

Yksi turnauksen komeimmista maaleista syntyi, kun 18-vuotias hyökkääjä Michael Owen jätti Argentiinan puolustuksen kuin seisomaan ja pamautti pallon ohi Carlos Roan. Christiano Zanetti tasoitti kuitenkin vielä ennen taukoa numeroiksi 2-2. Toisella jaksolla Englannin tähtipelaaja David Beckham sai vuosiksi niskaansa petturin maineen jälkipelistä saamallaan punaisella kortilla. Enempiä osumia ottelussa ei nähty jatkoajallakaan ja Argentiina vei lopulta jatkopaikan rangaistuspotkukilpailun jälkeen David Battyn epäonnistuttua ratkaisevassa laukauksessa.

1998 Ranska: Italian ja Ranskan välinen puolivälierä päättyi Luigi di Biagion (oik.) epäonnistumiseen rankkarikisassa.1998 Ranska: Italian ja Ranskan välinen puolivälierä päättyi Luigi di Biagion (oik.) epäonnistumiseen rankkarikisassa.Copyright Getty Images 2009

Zidane palasi Ranskan kokoonpanoon puolivälierässä Italiaa vastaan. Maalinteko oli Ranskalle kuitenkin edelleen vaikeaa, eikä tällä kertaa nähty edes kultaista maalia. Maalittoman tasapelin jälkeen lauotussa rangaistuspotkukilpailussa epäonnen soturin rooliin joutui Italian kuudes laukoja Luigi di Biagio, jonka ylärimaan pysähtynyt laukaus merkitsi Ranskalle välieräpaikkaa.

1998 Ranska: Brasilian Rivaldo laukoi maalin puolivälierässä Tanskaa vastaan.1998 Ranska: Brasilian Rivaldo laukoi maalin puolivälierässä Tanskaa vastaan.Copyright Getty Images 2009

Brasilian ja Tanskan välinen ottelu osoitti hallitsevan mestarin puolustuksen haavoittuvuuden. Huolimatta pelin hallinnasta Brasilia sai tehdä töitä hartiavoimin jatkopaikkansa eteen. Tanska nujertui lopulta maalein 3-2. Hollanti puolestaan varmisti voiton jälleen aivan loppuhetkillä. Ottelussa Argentiinaa vastaan tilanne oli 1-1 ja molemmilta ajettu yksi pelaaja ulos. Jatkoaika häämötti jo, kun Dennis Bergkampin loistava yksilösuoritus räjäytti hollantilaisyleisön.

1998 Ranska: puolivälierä Kroatian ja Saksan välillä muistetaan Kroatian 3-0-voitosta ja tästä Christian Wörnsin ulosajoon johtaneesta taklauksesta.1998 Ranska: puolivälierä Kroatian ja Saksan välillä muistetaan Kroatian 3-0-voitosta ja tästä Christian Wörnsin ulosajoon johtaneesta taklauksesta.Copyright Getty Images 2009

Puolivälierien suurin yllätys koettiin Saksan ja Kroatian ottelussa. Christian Wörnsin ulosajo avausjaksolla petasi Kroatialle tien yllätykseen ja Saksa sai nöyrtyä peräti maalein 0-3. Tämä merkitsi samalla yhden tien päättymistä Saksan maajoukkueen valmistautuessa rajuun nuorennusleikkaukseen.

1998 Ranska: brassipelaajat juhlivat välierän Hollantia vastaan ratkaissutta maalivahtiaan Claudio Taffarelia.1998 Ranska: brassipelaajat juhlivat välierän Hollantia vastaan ratkaissutta maalivahtiaan Claudio Taffarelia.Copyright Getty Images 2009

Välierässä Hollantia vastaan Brasilia oli pitkään kiinni finaalipaikassa Ronaldon osumalla, mutta Hollanti iski jälleen lopussa. Peliaikaa oli jäljellä vain kolmisen minuuttia, kun Patrick Kluivert tasoitti numeroiksi 1-1. Tästä edettiin aina rangaistuspotkukilpailuun, jossa sankariksi nousi brasilialaismaalivahti Taffarel. Taffarelin kahden torjunnan myötä Brasilia vei jälleen finaalipaikan.

1998 Ranska: välierän Ranska-Kroatia suurin sankari oli Ranskan Lilian Thuram, joka teki ottelun molemmat maalit.1998 Ranska: välierän Ranska-Kroatia suurin sankari oli Ranskan Lilian Thuram, joka teki ottelun molemmat maalit.Copyright Getty Images 2009

Toinen välierä Ranskan ja Kroatian välillä merkitsi sitä, että turnauksen finaalissa nähtäisiin joka tapauksessa ensikertalainen. Suker vei Kroatian yllätysjohtoon toisen jakson aluksi, mutta Ranska nousi takaa voittoon. Ratkaisijaksi tuli yllättäen puolustaja Lilian Thuram, joka viimeisteli isäntien molemmat osumat 2-1 päättyneessä ottelussa. Kroatia päätti ensimmäisen MM-lopputurnauksessa kuitenkin hienosti kaatamalla pronssiottelussa Hollannin 2-1.

Loppuottelun alla elettiin varsin sekavissa tunnelmissa, ja peli oikeastaan ratkesi jo ennen alkuvihellystä. Brasilian tähti Ronaldo kärsi ottelun alla selittämättömistä oireista, ja valmentaja Mario Zagallo pudotti hänet avauksesta vain muuttaakseen päätöksensä hetkeä myöhemmin. Brasilian valmistautuminen otteluun oli täyttä kaaosta ja tämä näkyi myös kentällä.

1998 Ranska: Zinedine Zidane puskee toisen 2 maalistaan finaalissa Brasiliaa vastaan. Ranska voitti ottelun maalein 3-0.1998 Ranska: Zinedine Zidane puskee toisen 2 maalistaan finaalissa Brasiliaa vastaan. Ranska voitti ottelun maalein 3-0.Copyright Getty Images 2009

Ranska otti jo taukoon mennessä ansaitun 2-0-johdon kahdella Zidanen puskumaalilla. Brasilia yritti epätoivoisesti päästä peliin mukaan, mutta edes Marcel Desaillyn ulosajo ei suuresti sotkenut Ranskan konsepteja. Pisteen ottelulle laukoi päätösminuutilla Emmanuel Petit joukkuetoverinsa Patrick Vieiran esityöstä. Ranska vei ensimmäisen maailmanmestaruutensa komein 3-0-lukemin.

Vuoden 1998 lopputurnaus nosti lopullisesti Ranskan jalkapallomaailman suurmaiden joukkoon. Lisäväriä turnaukselle toi ennen kaikkea Kroatia, jonka debyyttiesitys etenkin Saksan pudottamisen myötä oli vakuuttava. Turnauksen suurimman tähden, Ronaldon, viimeinen ottelu oli pettymys ja monien vaiheiden jälkeen Zinedine Zidane nosti kahdella finaalimaalillaan osakkeitaan vielä useaksi vuodeksi aina vuosituhannen vaihteen yli.

(MTV3)