Rankasti retusoidut mainoskuvat kielletään?

Liberaalidemokraattien mukaan kuvanmuokkaus tuhoaa itsetunnon. Myös jotkut mainostajat ovat jo nousseet barrikadeille liiallista retusointia vastaan.

Brittiläisen Liberaalidemokraattipuolueen mukaan kuvanmuokkauksen käyttäminen pitäisi kieltää alle 16-vuotiaille suunnatussa mainonnassa. Kielto suojelisi nuorten itsetuntoa, kertoo Daily Mail.

Aikuisille suunnatuissa mainoksissa tulisi olla mukana varoitus liiallisesta kaunistelusta sekä tietoa siitä, mistä ja miten kuvaa on muokattu, linjaa ministeri Jo Swinson.

– Vaikka aikuiset eivät tarvitsekaan samanlaista suojelua kuin nuoret, mainostajien tulisi olla suoria ja rehellisiä kuvanmuokkauksesta. Mainoksessa pitäisi kertoa, että kuvaa on kaunisteltu muun muassa näin, Swinson sanoo.

– En ehdota, että mainostajien tulisi luopua keskivertonaista kauniimmista malleista. Mutta on eri asia käyttää kaunista mallia ja poistaa sitten hänen vyötäröltään neljä senttiä tai reisistä suuret suikaleet lihaa.

Miksen minä, jos mainoksetkin?

Naisen mukaan muokkauskielto tai retusoinnin säännöstely antaisi nuorille realistisemman kuvan elämästä. Finnien tai irtohiusten poistaminen olisi edelleen sallittua, koska tätä Swinson ei laske kehon muokkaamiseksi. Swinsonin mukaan uudistus keskittyisi mainoksiin, jotka ovat hänen mielestään pääsyy ongelmiin.

– On olemassa paljon todisteita siitä, että alle 16-vuotiaat, varsinkin seitsemän tai kahdeksan ikäiset lapset, eivät erota mainoksia ja tuotettuja ohjelmia toisistaan kovinkaan hyvin. Heille kaikki näyttää samalta, nainen kuvaa.

– Nuoret tytöt haluavat myös olla kuin mainoksissa näkemänsä julkkikset. Heidän haavoittuvaisessa elämänvaiheessaan esimerkiksi nopea dieetti voi olla todella vahingollinen.

Ehdotus muokkauskiellosta on jo saanut kannatusta. Syömishäiriöisten hyväntekeväisyysyhdistyksen, Beatin, johtaja Susan Ringwood toteaa, että vaikkei media ole vastuussa syömishäiriöistä, ihmiset eivät voi välttyä näkemästä mainosten kauniita kuvia ja vertaamasta itseään niihin.

– Media vaikeuttaa syömishäiriöistä toipumista, koska syömishäiriöön sairastuneet näkevät muokattuja kuvia ja ajattelevat, mikseivät itse saisi näyttää tuolta, jos se on sallittua mainosten ihmisille.

Miltä naisvartalo oikeasti näyttää?

Peaches Geldof taistelee aidon kauneuden puolesta / Wireimage/AOP

Mainosmaailmakaan ei ole läpeensä paha, sillä muutoksia on jo tapahtunut. Ultimo -alusvaatemerkin uusin keulakuva on räväkkä Peaches Geldof, jonka kuvia ei ole kampanjaa varten retusoitu millään tavalla.

– Monet ihmiset eivät enää tiedä, miltä naisvartalo oikeasti näyttää. Juuri siksi varmistimme uusimmassa kampanjassamme, että Peaches Geldofin luonnolliset kurvit ja tatuoinnit näkyvät. Ne ovat pikku yksityiskohtia, jotka tekevät hänestä upean nuoren naisen, kertoo alusvaatemerkin luoja Michelle Mone.

Jo Swinson aikoo ehdottaa suunnittelemaansa kieltoa puolueen syyskokouksessa. Kuvanmuokkausehdotus on osa laajempaa naisasiakokonaisuutta, johon kuuluu myös turvallisuus- ja palkka-asioiden tarkastelu.

Näitä Jo Swinson vastustaa: Katso yliretusoituja mainoskuvia täällä!

MTV3/Helmi/Maria Aarnio

Lähde:Daily Mail

Kuvat: Shutterstock, Wireimage/AOP


Helmi nyt myös Twitterissä, tutustu!

Lue myös:

    Uusimmat