Rallin MM-sarjassa nähdään ensi kaudella hyvin todennäköisesti kolme suomalaista. Jari-Matti Latvala jatkaa Volkswagenilla, ja Mikko Hirvosta viedään takaisin Fordille. Myös Juho Hänniselle on luvassa töitä WRC-auton ratissa.
Thierry Neuvillen siirto Hyundaille käynnisti koko MM-sarjan kuljettajarumban. MTV Sport Uutisten tietojen mukaan tiimin toinen kuljettajapaikka tullaan todellakin jakamaan testikuljettajien Hännisen, Bryan Bouffierin ja Chris Atkinsonin kesken.
Yleinen mielipide huoltoparkissa tosin on, että jos kolmikosta joku, niin Hänninen olisi tuon paikan ansainnut.
Mikko Hirvosen aika Citroenilla ei ole ollut odotetun menestyksekäs. Tällä hetkellä Hirvosen osoite ensi kaudeksi on todennäköisimmin Ford.
- Tässä vaiheessa keskustellaan aina kaikkien kanssa, ja Ford on yksi niistä ehdokkaista. Tällä hetkellä se on varmaan se mieleisin omalla kohdalla, mutta katsotaan mitä tapahtuu, Hirvonen sanoi MTV Sportille.
Paikkoja olisi muutenkin auki vain Citroenilla ja Fordilla. Alavireisen kauden Fordilla ajanut Mads Östberg on niinikään MTV Sportin tietojen mukaan neuvotteluyhteydessä molempien kanssa.