Rakentaminen kiihtyi taas pääkaupunkiseudulla
Rakennuttajia edustavan toimitila- ja rakennuttajaliitto Raklin mukaan viime vuonna koettu hengähdystauko rakentamisessa on päättynyt. Uusille hankkeille on syntynyt tilaa, ja hyvät talousnäkymät vauhdittavat kysyntää niin asuin- kuin toimitilapuolella.
Kasvusta huolimatta tilanne nähdään Raklissa kuitenkin kohtuullisen tasapainoisena. Pääkaupunkiseudun toimitilamarkkinoilla suuntaus on omista tiloista vuokratiloihin. Uusia toimitiloja on valmistunut paljon, mutta kysyntä on ollut vielä runsaampaa. Niinpä toimitilavuokrien suunta on selvästi ylöspäin. Puolivuotisnousu Helsingissä oli viisi prosenttia, kun se aikaisemmin on ollut 3-4 prosenttia.
Uusien toimitilojen rakentaminen lisääntyi alkuvuonna selvästi. Asuntorakentamisen kasvuvauhdin Rakli odottaa sen sijaan hiljenevän, vaikka kasvu jatkuukin. Kaiken kaikkiaan pääkaupunkiseudulla alkavien rakennustöiden määrän nousuvauhti näyttäisi hidastuvan tämän kesän jälkeen.
Uusimmat
-
06:00
BBC: Vapautettujen palestiinalaisten mukaan heitä pahoinpideltiin Israelin vankiloissa
-
05:55
Toni Korkeakunnas liikuttui HJK-fanien eleestä – jakoi upeat sanat Perparim Hetemaj'sta
-
05:53
Kaivinkoneen kauha murskasi työmiehen rintakehän – syytetty vetosi elvytykseen
-
05:43
USU: Haaviston ja Stubbin ero on kaventunut
-
05:34
NY Times: Israel tiesi Hamasin hyökkäyksestä yli vuoden
-
05:32
Salainen suunnitelma itärajalla 30 vuotta sitten: Suomi varautui tuhansien nälkäpakolaisten tuloon
-
23:39
Viro varoitti kansalaisiaan Venäjälle matkustamisesta
-
23:30
Long Play: Useat naislaulajat kertovat seksuaalisesta häirinnästä oopperatuotannoissa
-
23:27
Perparim Hetemaj jätti jäähyväiset kotiyleisölle – sanoo suorat sanat lopettamispäätöksestä: "En tule missaamaan!"
-
23:15
Itäraja on pysynyt sulkemisen jälkeen hiljaisena
-
22:56
HJK:n europelissä poikkeuksellisia käänteitä – Huuhkajat-hyökkääjä: "Aika kaoottista"
-
22:38
"En muista koska olisi näin paljon v********t" – Matias Lehtoselta kova väite SM-liigatapahtumista
-
22:30
Viranomaiset vahvistivat: Kuusi kuoli Venäjän iskuissa Hersonissa ja Donetskissa – MTV seuraa sotaa
-
22:06
HJK:n ottelua sävyttivät erikoiset turvallisuusongelmat – lumesta seurasi käänne
-
22:03
Tänä vuonna Linnan juhlissa nähdään 12 Mert Otsamon suunnittelemaa pukua – ainakin näiden vieraiden yllä on muotisuunnittelijan luomus
-
21:47
Juna suistui raiteilta Tampereella – myöhästymisiä tiedossa
-
21:33
Ivalossa huokaistiin helpotuksesta, kun itäraja suljettiin: "Toivottavasti raja voi olla auki kahden viikon kuluttua"
-
21:32
Antti Pennanen kiehui – SM-liigassa kohauttava maalituomio: Siim Liivik kuuli vihellyksen
-
21:23
Suomi varmisti nousun – murskavoitto jalkapallossa
-
21:08
Olkiluoto 3 tuottaa jälleen sähköä
-
Lataa lisää