Rajamäen nyrkit herättivät Ilveksen

Rajamäki, Erkki
Rajamäki, ErkkiSM-liiga
Julkaistu 22.11.2003 20:54

Hämeenlinnan Pallokerhon tappioton marraskuu jääkiekon SM-liigassa päättyi lauantaina Tampereella. Kotijoukkue Ilves kaatoi komealla päätöserän kirillään kerholaiset 5-3 (1-1, 0-2, 4-0). Joukkueiden kolmesta tämän kauden kohtaamisesta Ilves on voittanut kaksi. Yksi on päättynyt HPK:n vierasvoittoon jatkoajalla.

Maajoukkuelaituri Erkki Rajamäki herätti Ilveksen pelaamaan päätöserässä. Kolmannen erän toisella minuutilla "Raju-Eki" kävi räväkän nyrkkitappelun HPK:n laiturin Jyrki Louhen kanssa. Rajamäen nyrkit lamaannuttivat kerholaiset niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tilanteen jälkeen HPK:n liike loppui lähes tyystin ja Ilves otti ohjat käsiinsä.

Rajamäki hermostui Louhen törkeästä kyynärpäätaklauksesta. Kahakasta Rajamäki sai viiden minuutin jäähyn ja automaattisen pelirangaistuksen käytöksestä. Louhelle ottelun ruotsalainen päätuomari Markus Vinnerborg antoi kyynärpäätaklauksesta kaksiminuuttisen sekä viiden minuutin rangaistuksen väkivaltaisuudesta, jonka kyytipoikana oli automaattinen pelirangaistus käytöksestä.

- Olihan se meille sellainen herätys. On kuitenkin muistettava, että meillä oli jo toisessa erässä paikkoja maalintekoon, mutta kiekko ei mennyt vain verkkoon. Päätöserässä me tehtiin sitten enemmän hommia ja kiekkokin pomppi silloin ehkä enemmän meille, Ilveksen konkarilaituri Vesa Viitakoski arvioi Rajamäen touhuja.

Viitakoski käynnisti itse Ilveksen voittoisan kirin päätöserässä ja sutaisi ilmasta Ilveksen 2-3-kavennuksen ylivoimalla. - Yritin huitoa kiekkoa ilmasta vain maalia kohti, enkä tiedä, osuiko se sitten vielä meidän pakin jalkaan siinä maalin edessä, Viitakoski muisteli.

Ilves-laiturin päätöserän kahdeksannella minuutilla syntyneestä onnekkaasta kavennuksesta ehti kulua vain runsas kolme ja puoli minuuttia, niin kotijoukkue johti ottelua 4-3. Ensin kakkosketjun keskushyökkääjä Ville Leino tasoitti ottelun paluukiekosta 3-3:een. Sitten nelosketjun keskushyökkääjä Mikko Suvanto ampui lähes siniviivalta komeasti ylänurkkaan Ilveksen 4-3-johto-osuman. Tamperelaisten 5-3-maalin sutaisi keskialueelta tyhjään maaliin puolustaja Jukka-Pekka Laamanen ottelun viimeisellä minuutilla.

HPK oli kaapata voiton ottelun toisessa erässä. Erän puolivälin jälkeen hämeenlinnalaiset karkasivat jo 3-1-johtoon, kun puolustaja Teemu Aalto tykitti kiekon kaksi kertaa alle minuutissa Ilveksen maalia vartioineen Tuomas Nissisen selän taakse. Jo HPK:n 1-1-tasoituksen lämärillään pohjustaneen Aallon 3-1-maali oli kuin taidetta koteihin: vastakiekkoon tintattu lyöntilaukaus upposi aivan maalin ylänurkkaan.

- Meidän peli meni HPK:n ylivoimalla tekemän 2-1-johtomaalin jälkeen turhan passiiviseksi. Se kostautui, kun hämeenlinnalaiset tekivät melkein heti perään sen kolmannen maalinsa, Viitakoski selitti HPK:n kirivaihetta.

Ilves-HPK 5-3 (1-1, 0-2, 4-0)

1. erä:
12.14 Raimo Helminen (Cory Murphy-Teemu Jääskeläinen) 1-0 yv
12.42 Anders Burström (Teemu Aalto) 1-1.
Jäähyt: 1.56 Juhamatti Yli-Junnila H 2 min, 6.03 Helminen I 2 min, 12.07 Tomas Kucharcik H 2 min, 17.58 Janne Laakkonen H 2 min.

2. erä:
30.22 Aalto (Marko Tuulola-Tony Virta) 1-2 yv
31.18 Aalto (Laakkonen-Tuulola) 1-3
Ilves aikalisä 31.18
Jäähyt: 28.43 Helminen I 2+2 min, 28.43 Tuomas Eskelinen H 2 min, 32.35 Ismo Siren I 2 min, 39.10 Jyrki Louhi H 2 min.

3. erä:
47.06 Vesa Viitakoski (Murphy-Helminen) 2-3 yv
49.40 Ville Leino (Ville Snellman-Timo Peltomaa) 3-3
50.38 Mikko Suvanto (Murphy-Antti-Jussi Miettinen) 4-3
59.33 Jukka-Pekka Laamanen 5-3 tm.
Jäähyt: 41.41 Erkki Rajamäki I 5+20 min, 41.41 Louhi H 2+5+20 min, 47.01 Yli-Junnila H 2 min, 54.00 Kucharcik H 2+10 min.

Jäähyt yht: Ilves 4x2 min ja Erkki Rajamäki 5 min + PRK = 33 min, HPK 8x2 min ja 1x5 min ja Louhi PRK ja Kucharcik 10 min = 51 min.
Torjunnat: Tuomas Nissinen I 11+10+5=26, Joni Puurula H 6+11+15=32 (pois 59.15-59.33).
Tuomarit: Markus Vinnerborg (Fredrik Carlman ja Peter Sabelström).
Yleisöä 5154

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko