Bulgarian Sevlievossa loukkaantunut motocrosskuljettaja Toni Eriksson on kuntoutunut kisakuntoon.
Kimi Räikkösen omistaman ICE1RACING-tallin Eriksson osallistuu ensi viikonloppuna ajettavaan MX3-luokan MM-sarjan osakilpailuun kotiradallaan Vantaalla. Eriksson jatkaa MX1-luokan pistemetsästystä MM-sarjassa Uddevallassa Ruotsissa 2.7.
Motocrossin MX1-luokassa kisaava Toni Eriksson loukkasi oikean jalkansa hypyn alastulossa MM-sarjan avauskilpailujen virallisissa harjoituksissa Bulgarian Sevlievossa. Jalkapöydän kolme murtumaa ovat parantuneet hyvin ja tänään lopputarkastuksessa Eriksson sai luvan aloittaa kilpailemisen. Ensimmäisen starttinsa hän ajaakin jo heti tulevana viikonloppuna kotiradallaan Vantaalla MX3-luokan MM-sarjassa.
- Voisiko parempaa mahdollisuutta olla kuin aloittaa kotoa. Olen saanut treenattua tosi hyvin viimeisten viikkojen aikana jo ajoakin, joten kotikisat tulee hyvään saumaan, tyytyväinen Eriksson iloitsi.
Eriksson jatkaa MX1-luokan pistemetsästystä MM-sarjassa Uddevallassa Ruotsissa 2.7. ICE1RACING juniorikuljettaja Santtu Tiainen korvaa Erikssonin vielä Portugalin ja Espanjan MM-sarjan osakilpailuissa.