Räikkönen ja Bottas kirjasivat suomalaista F1-historiaa – uusi hirmuennätys syntymässä

Kimi Räikkönen ja Valtteri Bottas kirjasivat uuden luvun suomalaiseen F1-historiaan Unkarissa. Tätä menoa kaksikko tekee hurjan suomalaisennätyksen.

Räikkönen oli Unkarissa toinen ja Bottas kolmas. Kaksi viikkoa sitten Silverstonessa asetelma oli toisinpäin, eli Bottas oli toinen ja Räikkönen kolmas. Kyseessä on ensimmäinen kerta koskaan, kun kaksi suomalaista on peräkkäisissä kisoissa palkintopallilla.


Bottas ja Räikkönen ovat tekemässä huimaa ennätystä tällä kaudella. Ajettuna on 11 kisaa ja jäljellä vielä yhdeksän. Suomalaiset ovat rohmunneet yhdessä tähän mennessä jo 12 palkintosijaa.

Suomalaisennätys on 13 palkintosijaa Räikkösen mestaruuskaudella 2007, Kimi ruiskutti kuohuvaa 12 kisassa ja Heikki Kovalainen kerran. Ennätys on siis enää yhden päässä ja tämän kauden tahdilla uusi ennätyslukema kirjataan komeisiin lukemiin. Myös kaudella 2008 irtosi 12 palkintosijaa Räikkösen ottaessa yhdeksän ja Kovalaisen kolme.

Bottas on ollut tällä kaudella kahdeksan kertaa podiumilla ja hän lähtee kesätauolle viiden palkintosijan putkessa. Se on pisin tällä hetkellä voimassa oleva. Vain Vettelillä on tältä kaudelta yhtä monta palkintosijaa. Räikkösen 12 palkintosijan suomalaisennätys on myös Bottaksen saavutettavissa. Mika Häkkinen ajoi 11 palkintosijaa kausina 1998 ja 2000.

Räikkönen teki Budapestissä ennätyksen, kun hän otti kahdeksannen palkintosijansa Hungaroringin radalla. Kukaan muu ei ole yltänyt vastaavaan.


Lue myös:

    Uusimmat