Pyramidihuijausepäily viranomaisten tutkintaan

Viranomaisten tutkittavaksi päätynyt sijoituskerho lupailee jäsenille valuuttakaupan ja vedonlyönnin avulla saatavia huimia tuottoja. Sisäministeriössä epäillään, että organisaatiota johdetaan ainakin osittain ulkomailta.

Salaperäiseen sijoituskerho Winclubiin liittyviltä halutaan alkupääomaa tuhansia euroja, joiden kerrotaan poikivan huimia voittoja lyhyessä ajassa. Internetin keskustelupalstojen viesteissä tiedetään kertoa, että jotkut jäsenet olisivat tienanneet kymmeniätuhansia, jopa satojatuhansia euroja muutamassa vuodessa. Suuret lupaukset ovat kiinnittäneet myös viranomaisten huomion.

- Meillä on aika vähän vielä tietoja asiasta, mutta tämänhetkisten tietojen valossa näyttää siltä, että kyseessä on lainvastainen, rangaistavaksi säädetty pyramidipeli, kertoo sisäministeriön arpajais- ja asehallintoyksikön päällikkö Jouni Laiho.

Winclubista internetissä kerrottavien tietojen mukaan sijoituskerho ilmoittaa jäsenilleen tekevänsä suuret tuotot valuuttakaupalla ja vedonlyönnillä. Pyramidihuijauksissa itse tuote tai palvelu on kuitenkin sivuseikka. Bisnes ja päätekijöiden voitot rahoitetaan uusien jäsenten pääomilla. Laihon mukaan tahansa taloustiedettä vähänkään tunteva ymmärtää, että Winclubin lupailemat huimat tuotot ovat mahdottomuus esimerkiksi valuuttakaupalla.

Toiminta salamyhkäistä

Ministeriössä epäillään, että Winclubia johdetaan ainakin osittain ulkomailta. Toiminnan laajuudesta ja päätekijöistä on äärimmäisen vaikea saada selkoa, sillä tiettävästi uudet jäsenet sidotaan tiukkoihin vaitio-ololupauksiin. Nettisivuiltakaan ei löydy lisätietoa, sillä ne ovat henkilökohtaisten salasanojen takana.

Ministeriö on saanut asiasta useita yhteydenottoja muutaman viikon aikana. Jotkut ovat luvanneet auttaa viranomaisia tutkimuksissa, mutta lopulta vetäytyneet. Muun muassa pelko rahan ja ihmissuhteiden menetyksestä muodostavat noidankehän, josta on vaikea päästä ulos.

Laihon mukaan Winclubin tapaus vaikuttaa monella tapaa huolestuttavammalta kuin ennen harrastetut kiertokirjepyramidit. Salassapitovaatimusten lisäksi sijoitettavat summat ovat varsin mittavia. Jos ihminen häviää verkostohuijauksessa muutaman kympin tai satasen, tappio ei kaada omaa taloutta.

Laiho neuvoo kansalaisia käyttämään epämääräisissä bisnestarjouksissa arkijärkeä. - Mitään ei pidä sijoittaa sellaiseen, mitä ei itse ymmärrä.

Saarnaajat veivät mukaan pyramidihuijaukseen

Jyväskyläläinen Petteri Haipola innostui tutkimaan huijauksia omakohtaisen kokemuksen myötä.

- Meillä seurakunnassa kaksi saarnaajaa lähti mukaan erääseen toiseen huijaukseen ja he hyvämaineisina ihmisinä saivat paljon muita ihmisiä mukaan. Itse luotin näihin miehiin ja uskoin, että he olisivat tarkistaneet toiminnan luotettavuuden.

Haipola tajusi jo muutaman päivän jälkeen, että kyseessä oli huijaus. Rahat menivät, mutta sen jälkeen hän jatkoi verkostomarkkinoinnin kritisointia mm. internetsivuillaan. Hän on yrittänyt muistuttaa verkostobisneksestä kiinnostuneita siitä, että tilastollisesti voiton saaminen on erittäin epätodennäköistä.

- Lopulta vain alle prosentti saa pyramidihuijauksessa omansa takaisin, Haipola kertoo.

Hänen mukaansa pyramidihuijauksille on tyypillistä, että jäsenistö vaihtuu nopeaan tahtiin, kun yksi vuorollaan pettyy liiketoiminnan olemattomiin tuloksiin. Rahoiksi pistävät vain pyramidin käynnistäjät. Haipola haluaa kumota käsityksen siitä, että pyramidihuijaus väistämättä romahtaisi.

- Se voi hetkellisesti menettää paljon jäseniään, mutta jonkin aikaa uinuttuaan pyramidia voidaan alkaa rakentaa uudelleen.

Myös Haipola peräänkuuluttaa maalaisjärkeä.

- Jos joku tuote tai palvelu olisi maailman mahtavin keksintö, tottakai se laitettaisiin kuluttajien tarjolle perinteisen liike-elämän konstein eikä kömpelön ja amatöörien pyörittämän verkoston kautta.

(MTV3-Salla Vuorikoski)

Lue myös:

    Uusimmat