Puutarha on aika päivittää seuraavaan kesään – näin onnistut!

Katseet siirtyvät syksyyn, mutta puutarhassa ajatellaan jo seuraavaa kasvukautta.

Jos haluat puutarhasi kukoistavan ensi kesänä, on kasvukuntokatselmuksen aika. Maisemasuunnittelun lehtori Outi Tahvonen suosittelee kasvukauden tuloksen ikuistamista vaikkapa valokuvaamalla.

–Puutarha on eräänlainen ikiliikkuja, jota hoitaja pitää yllä. Kasvukaudet seuraavat toisiaan ja vaikuttavat tuleviin.

Tahvosen mielestä tämä kesä on katselmuksen tekemiseen harvinaisen hyvä, koska sadetta ja lämpöä saatiin normaalisti. Kaksi edellistä "trooppista kesää" voi unohtaa poikkeuksina.

Lisää oppia saa kiertämällä syksyisiä näytepuutarhoja sekä vilkuilemalla muitten pihoja ja palstoja. Mikä voisi menestyä minullakin?

Nurmen kunto näkyy

Ykkösasia on saada ravinteet sopivaan kiertoon. Juuri nyt näkyy, onko nurmikko huonokasvuinen tai perennapenkissä heikkouksia.

– Jos nurmikko on jopa tänä kesänä kulottunut, on aika herätä, neuvoo Tahvonen.

Huonokuntoinen nurmi kaipaa kalkkia ja yleislannoitetta. Jos se on päässyt sammaloitumaan, kevätpuuhiin kuuluu myös ilmastaminen talikon avulla.

– Vaikkapa piirrokseen voi merkitä, millä kohdalla nurmikko kaipaa hoitoa, ehdottaa Outi Tahvonen.

Kuvakansio muistaa

Karttapiirrokselle on nykyaikainen vaihtoehto. Tahvonen neuvoo ottamaan pihasta digikuvia ja tallentamaan ne puutarhan nettialbumiksi.

Samaan kansioon sopivat myös kasvimaanäkymät. Kuvien avulla on helpompi ylläpitää viljelykiertoa. Missä olivatkaan herneet ja pavut 2012? Siellä menestyvät 2013 kaalit, sellerit ja muut ravinnesyöpöt.

Kukalle siirto?

Jos kukkapenkki ei tyydytä, kannattaa pohtia, ovatko perennat oikealla paikallaan ja maaperä kunnossa. Yhdet kukat kituvat auringossa, toiset savessa ja kolmannet kuivassa maassa.

Siirtoon voi antaa aihetta sekin, että puutarhuri arvelee kukan näyttävän paremmalta toisen kumppanin vieressä.

–Nyt on hyvä hetki uudelleen istutukseen, ellei kasvi ole kovin iso tai talvenarka, neuvoo Outi Tahvonen.

Syksyllä voi nostaa kukkasipuleita ylös ja istuttaa ne takaisin entistä harvempaan. Samalla voi lisätä uusiakin.

–Jos haluaa "maalata" keväistä puutarhaa sipulikukilla, niitä tarvitaan paljon. Itse laittaisin 100 sipulia yhtä väriä ja 30 toista, yhteensopivaa sävyä.

STT–MERJA ÅKERLIND

STT/ MTV3

Lue myös:

    Uusimmat