Britannian sisäministeri Sajid Savid sanoo, että Englannin ja Walesin poliiseille on tulossa lisää valtuuksia pysäyttää ja tutkia ihmisiä ilman rikosepäilyä paikoissa, joissa on tapahtunut vakavia väkivallantekoja. Asiasta kertoo BBC. Puukotukset ovat lisääntyneet Britanniassa viime vuosina.
Lontoossa puukotettiin sattumanvaraisesti neljää ihmistä eilisillan ja tämän aamun aikana Edmontonin ja Walthamstowin kaupunginosissa. Tekijää ei ole tavoitettu.
Puukotukset lisääntyneet
Viikonlopun puukotukset jatkavat lisääntyneen teräaseväkivallan trendiä Englannissa ja Walesissa. Viime vuonna puukotuksia tapahtui enemmän kuin kertaakaan sen jälkeen, kun tilastointi aloitettiin vuonna 1948, selviää Britannian tilastokeskuksen tilastoista. Puukotuksissa kuoli viime vuonna 285 ihmistä.
Vertailun vuoksi ampuma-aseiden uhrina kuoli vain 29 ihmistä. Ampuma-aserikollisuus on viimeisen kymmenen vuoden aikana laskenut, mutta puukotukset ovat jatkaneet kasvuaan.
Samasta tilastosta myös selviää, että neljännes uhreista on mustaihoisia. Niin ikään neljännes on 18-24 -vuotiaita miehiä. Suurin osa tekijöistä on myös 18-24 vuotiaita miehiä.
Puukotukset liittyvät usein huumeisiin
Poliitikot ovat syyttäneet lisääntyneestä väkivaltarikollisuudesta huumejengejä. Tilastoista löytyy tukea asialle, sillä myös huumerikollisuus on lisääntynyt.
Kaikista henkirikoksista liittyi huumeisiin 44 prosenttia kun kymmenen vuotta aiemmin vastaava luku oli 40. Viime vuonna 58 prosenttia epäillyistä ja 35 prosenttia uhreista oli joko huumeidenkäyttäjiä tai niiden välittäjiä.
Lontoo ei ole vaarallisin paikka
Lontoo ei ole tilastojen mukaan vaarallisin paikka puukotusten kannalta. Kun puukotustapausten määrä suhteutetaan väkilukuun, eniten puukotuksia tapahtuu Skotlannin 78 000 asukkaan Inverclydessä, jossa tapauksia on 14 sataa tuhatta asukasta kohden.

