Putous-Villellä luova ongelma – valinnan vaikeus sketsihahmoissa

Putouksessa jälleen nähtävällä Ville Tiihosella riittää ideoita. 

Putous tulee taas, kun 24. lokakuuta alkaa suosikkisarjan seitsemäs tuotantokausi. Näyttelijäkaartiin kuuluu myös edelliseltä kaudelta tuttu Ville Tiihonen. 

Putouksen viime kausi oli Tiihoselle neitsytmatka sketsiviihteen maailmaan. 

– En ole aiemmin tehnyt sketsihommaa, vaikka komediajutut sinänsä ovatkin tuttuja, Tiihonen kertoo. 

– Tosin, jännitys ei välttämättä johtunut pelkästään sketsigenrestä, vaan se liittyi voimakkaasti myös livelähetyksiin. Ne ovat ihan omalakinen paikkansa. Siinä ei kuitenkaan kaikki mene, niin kuin on suunniteltu. Täytyi oppia ymmärtämään, että jos siinä kohtaa tapahtuu jotain yllättävää, se onkin se herkku, eikä kauhu, hän pohtii. 

Uudelle kaudelle Tiihonen kertoo lähtevänsä rennon letkein ottein. Myös sketsihahmon tilanne on yllättävänkin hyvä, sillä vahvoja ideoita on peräti kaksin kappalein. 

– Hahmo on aika hyvässä vaiheessa! Mulla on parikin suuntaa, joista kumpikin on kulkenut aika vahvana rinta rinnan. En oikein osaa valita, yllättäen siitä on tullut se ongelma, Tiihonen nauraa.

– Toinen ideoista on kehitelmänomainen, toinen hyppäsi syliin, ikään kuin kirkkaalta taivaalta, hän paljastaa prosessista. 

– Olen pyrkinyt pitämään tilanteen auki loppuun asti, Tiihonen kuvaili MTV.fille.

Putouksen seitsemäs tuotantokausi starttaa Maikkarilla 24. lokakuuta.

Lue myös:

    Uusimmat