Putin: "Venäjä kehittää asetta, jolle ei ole vertaista koko maailmassa" – presidentti jakoi mitalit räjähdysonnettomuudessa kuolleiden leskille

Arkangelin räjähdysalueen asukkaita kehotetaan lähtemään tilapäisesti kodeistaan –"Tämä ei ole evakuointi" 2:05
Video: Arkangelin alue tyhjennettiin asukkaista väliaikaisesti pian onnettomuuden jälkeen

Venäjän presidentti Vladimir Putin on myöntänyt korkeat valtiolliset tunnustukset elokuisessa räjähdysonnettomuudessa kuolleille insinööreille, kertovat uutistoimistot Reuters ja AP sekä BBC.

Putin ojensi mitalit insinöörien leskille eilen Moskovassa. Seremonia näytettiin valtiollisella televisiokanavalla. Luovuttaessaan mitaleita insinöörien leskille Putin ylisti miehiä sankareiksi ja patriooteiksi. 

– He valitsivat tämän erityisen tehtävän puolustaakseen Venäjää, presidentti sanoi Reutersin mukaan.

Viisi insinööriä kuoli Vienanmerellä sijaitsevassa laivastotukikohdassa onnettomuudessa, jonka Venäjän valtiollinen ydinenergiayhtiö Rosatom on kertonut johtuneen epäonnistuneesta ohjustestistä.

"Ei vertaista koko maailmassa"

Putinin mukaan kyseessä on hyvin kehittynyt asejärjestelmä, jonka kehittämiseen maa on sitoutunut vastoinkäymisistä huolimatta. Ase on Putinin mukaan tae maailmanrauhalle.

– Asejärjestelmälle ei ole vertaista koko maailmassa. Se on tarkoitettu takaamaan Venäjän suvereniteetin ja turvallisuuden vuosikymmeniksi eteenpäin.

Putin ei kuitenkaan nimennyt asejärjestelmää, jota insinöörit olivat kehittämässä.

USA: Kyseessä ydinkäyttöinen risteilyohjus

Elokuun kahdeksantena tapahtunut räjähdys nosti Arkangelin alueen säteilytasoa. Tuolloin Yhdysvaltojen tiedusteluviranomaiset ja useat muut asiantuntijat arvioivat, että kyseessä oli ydinkäyttöiseksi suunnitellun risteilyohjuksen testi.

Ohjus tunnetaan nimellä 9M730 Burevestnik. Nimi tarkoittaa suomeksi myrskylintua. Nato kutsuu asetta nimellä SSC-X-9 Skyfall.

Putin on aiemmin hehkuttanut ohjustyypillä olevan maailmanlaajuinen kantama.

Lue myös:

    Uusimmat