Puolustusministeriö ei puutu vanhoihin Turkin asevientilupiin

Puolustusministeriö ei aio perua vientilupia, jotka on myönnetty puolustustarvikkeiden viennille Turkkiin ennen sen hyökkäystä Pohjois-Syyriaan. Suomi tiukensi linjaansa Turkin suhteen 9. lokakuuta ja päätti silloin keskeyttää uusien lupien myöntämisen.

Ministeriö selvitti päätöksen jälkeen aiemmin myönnettyjen ja voimassa olevien vientilupien tilannetta. Selvityksen perusteella voimassa oleviin lupiin ei ole syytä puuttua, koska kyse ei ole ase- tai ampumatarvikkeista tai muusta tuhoa tuottavasta materiaalista. Puolustusministeriön materiaaliyksikön erityisasiantuntija Selina Kangas kertoi STT:lle, ettei Turkkiin ollut vireillä uusia vientilupahakemuksia silloin, kun keskeyttämispäätös tehtiin.

Puolustusministeriön mukaan Suomen puolustustarvikevienti Turkkiin on ollut pääasiassa ajoneuvoihin käytettävää suojausterästä.

EU-maat eivät ole tehneet Turkin aseviennistä yhteistä linjausta. Osa maista on toiminut samoin kuin Suomi ja pannut uusien lupien myöntämisen toistaiseksi jäihin. Suomi on ilmoittanut pidättävänsä mahdollisuuden arvioida vanhoja lupia uudelleen yhdessä muiden EU-maiden kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat