HIFK:n ja Jokerien välinen jääkiekon SM-liigan puolivälieräsarja puhutti pääkaupungin kiekkofaneja. Seitsemän loppuunmyytyä pudotuspeliä eivät ole jättäneet kylmäksi ketään.
- Aikamoista pelkoa ja jännitystä seuraaminen on ollut. Tunteet ovat menneet laidasta laitaan, Jokerien värejä tunnustava Timo Kaukinen kertoo.
Kaukinen muistelee aloittaneensa Jokerien kannustamisen 14 vuotta sitten ala-asteikäisenä. Isoveli oli TPS:n puolella.
- Piti saada oma mielipide esiin.
Jokereiden menestyksen puolesta vielä pidempään rumpua on lyönyt Marko Ahava, joka tunnetaan myös radiotoimittaja Max Keladana sekä mediapersoona Texas-Makena. Hän ei säästele kriittisiä arvioitaan.
- Kyseessä on tiukka ja erittäin mielenkiintoinen sarja, jossa päärooliin ovat yllätys yllätys nousseet sekä valmentajat että tuomarit. Ja kaiken lisäksi vielä maalivahtien päälleajot.
- Tämän ottelusarjan voittajalle ei ole tiedossa kuin hymypoikapatsaat - ei edes mitalia. Voittaja kyllä hymyilee, ja häviäjä itkee karvasta kalkkia, Ahava ennakoi ennen seitsemättä ottelua.
Kausikortti valttia
Pertti ja Tiina Sanen sympatisoiman joukkueen havaitsee jo etäältä. Pertillä on päällään 1970-luvun lopussa myyntiin tullut HIFK-takki.
- Joukkueeni valitsin jo 1968. Tämän sarjan kaikki ottelut on tullut tietenkin seurattua, Pertti Sane kertoo heristäen kultaista HIFK-sormustaan.
Sanen pariskunnan ei tarvinnut jännittää pääsylippujen saamista. Kausikorttilaisina he saivat omansa F-katsomosta ratkaisuotteluun.
- Töissä siitä oli juuri puhetta, että nyt meidät kausikorttilaiset palkitaan. Tietenkin kyllä joskus pimeänä marraskuun iltana vaisussa ottelussa on ollut toisiakin mietteitä, Pertti Sane paljastaa.
- Kun joukkueet kohtasivat 1983 finaaleissa meillä ei ollut kausikortteja. Silloin tuli roikuttua Stockmannin ovessa yötä myöten pilettin saamisen varmistamiseksi.
Uskollisuus ja horjumattomuus on arvossaan molempien helsinkiläisjoukkueiden kannattajien keskuudessa.
- On tärkeätä, että pysytään mukana ja joukkueen takana vaikka välillä on huonompiakin kausia. Perheessämme se on kuitenkin aina ollut itsestäänselvyys, että meidän joukkue on HIFK, Tiina Sane selvitti.
(MTV3-STT)