Puola on saamassa EU-myönteisen hallituksen

Donald Tusk palaa Puolan pääministeriksi.

Puola on saamassa uuden hallituksen maan parlamentin annettua luottamuksensa pääministeriksi nousevan Donald Tuskin muodostamalle EU-myönteiselle hallituskokoonpanolle. Tusk on Puolan entinen pääministeri ja palaa nyt virkaan.

Tuskin hallituksen luottamuksen puolesta äänesti 248 ja vastaan 201 edustajaa Puolan parlamentin 460-paikkaisessa alahuoneessa. Puolan presidentin Andrzej Dudan odotetaan ottavan vastaan uuden hallituksen virkavalat seremoniassa keskiviikkona.

Uuden hallituksen muodostaminen tietää loppua kahdeksan vuotta jatkuneelle oikeistopopulististen konservatiivien vallalle Puolassa. Eurooppa-neuvoston puheenjohtajana aiemmin työskennellyt Tusk lupasi puheessaan parlamentille palauttavansa Puolan aseman EU:n sisällä. Puolan ja muun EU:n välejä ovat vuosien ajan jäytäneet kiistat Puolan oikeusvaltiokehityksestä.

Tusk myös vakuutti maansa jatkavan Ukrainan aktiivista tukemista.

– Hyökkäys Ukrainaa vastaan on hyökkäys meitä kaikkia vastaan, Tusk sanoi.

Vaahtosammutintempaus keskeytti

Hallituksen muodostaminen keskeytyi aiemmin päivällä kaaokseen sen jälkeen, kun äärioikeistolainen kansanedustaja Grzegorz Braun käytti vaahtosammutinta sammuttaakseen juutalaiseen juhlaperinteeseen kuuluvat hanukkakynttilät parlamenttitalon aulassa tiistaina. Parlamentin alahuoneen puheenjohtaja Szymon Holownia määräsi Braunin poistumaan parlamentista episodin jälkeen.

– Tämän ei olisi pitänyt ikinä tapahtua, tämä on järkyttävää. Käynnissä on hieno juutalaisten juhla, ja parlamentissa on täysi nollatoleranssi antisemitismiä kohtaan, Holownia sanoi ja lisäsi, että tapauksesta aloitetaan tutkinta.

Paikalla parlamentissa oli muun muassa rabbeja ja juutalaista perinnemusiikkia soittava yhtye. Puolan mediassa levinneissä videoissa näkyy, kuinka Braun suihkuttaa vaahtosammuttimella aulatilassa niin, että aulassa on vaikea nähdä.

Pääministeriksi jälleen nouseva Tusk kommentoi tapahtuneen jälkeen, että teko oli anteeksiantamaton.

Lue myös:

    Uusimmat