Punaiset housut ovat raivanneet tiensä katukuvaan – Ota mallia maailmantähdiltä!

Vanessa Paradis
Julkaistu 14.03.2012 12:13(Päivitetty 19.03.2012 07:10)

Yksi kesän trendikkäimmistä muotiväreistä, kiihkeä punainen on noussut jo Hollywood-tähtien suosioon. Ota mallia tähdiltä ja yhdistä itsekin pirteät punaiset housut kevättyyliisi!

Hollywood-tähdet ovat omaksuneet rohkeasti tulevan kevään trendit. Kirkas punainen on pistänyt silmään niin punaisilla matoilla kuin katukuvassakin etenkin tähtien housuissa. Helmi kokosi yhteen tähtien yllä nähdyt parhaat esimerkit kevään kuumimman värin ujuttamisesta tähtityyliin.

Kirkas punainen istuu erityisen hyvin mustan ja valkoisen värin kanssa tuoden asukokonaisuuteen kaivattua piristystä. Myös maailmantähdet ovat todenneet tämän pukeutumisessaan: useat tähdet ovat näyttäytyneet mustavalkoisissa asukokonaisuuksissa, joiden kiintopisteenä ovat olleet näyttävät punaiset housut. Esimerkiksi huippumalli

Tähdet maailmalla ovat näyttäneet oivaa esimerkkiä myös siinä, kuinka muutaman onnistuneen värikokeilun jälkeen on helpompi kerätä rohkeus värien yhdistelemiseen. Esimerkiksi laulaja Sinittan, malli Ali Landryn ja Ashley Keatingin yllä on nähty jo alkukeväästä punaiset housut, jonka seuraksi valittu yläosakin on värikäs.

Vanessa Paradis

Katie Leclerc

Tolula Adeyemi

Nicole Richie

Robyn Tunney

Sinitta

Ali Landry

Ashley Keating

Lue myös:

MTV3/Helmi

Kuvat: Getty Images/ Splash

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle