Radioasema kaavailee lähetyksiä Venäjälle – "Putin-kritiikki kuuluviin"

Puheradioasema Radio Rapu kertoo, että radiota lähellä oleva yksityishenkilöiden ryhmä tiedustelee Viestintävirastolta mahdollisuutta saada käyttöönsä taajuus Venäjälle suunnattavia lähetyksiä varten.

Radio Rapu perustelee venäjänkielisiä lähetyksiä sananvapaudella. Radion mukaan presidentti Vladimir Putinia arvostelevien tahojen mahdollisuutta saada julkisuutta on rajoitettu rankasti.

– Venäjän valtion toimet ovat vähentäneet viime aikoina riippumattoman median mahdollisuuksia toimia vapaasti Venäjän federaation alueella, Radio Rapu kertoo tiedotteessa.

Hankkeen takana on yksityishenkilöiden perustama amerikkalainen joukkorahoituspalvelu Kickstarter, joka kerää rahoitusta uutisportaalin käynnistämiseksi.

Suomesta uutiset lähetettäisiin analogisella AM-taajuudella sekä mahdollisesti myös digitaalisesti. Analoginen taajuus riittää kuuluvuuteen vähintään Pietarissa.

Portaalin uutiset välitettäisiin myös satelliitin kautta, jolloin toimilupaa ei tarvita. Satelliittilähetykset kattaisivat koko läntisen Venäjän.

Radio Rapu kertoo, että tavoitteena on aloittaa lähetykset Suomesta viimeistään alkuvuodesta 2015. Aluksi kyseessä olisi väliaikainen toimilupa. Pysyvää toimilupaa voi hakea ensi vuoden alusta lähtien.

Korjattu aiempaa uutista: Tiedustelun teki Radio Rapua lähellä oleva yksityishenkilöiden ryhmä, ei Radio Rapu suoraan.

Lue myös:

    Uusimmat