Puhemies Risikko kuvaili eduskuntatyötä Tabermannin sanoin – "Politiikassa ihmiset usein katsovat toisiaan kuin haukka katsoo varpusta"

Eduskunnan puhemies Paula Risikko (kok.) nosti vaalikauden päättäjäisissä esiin eduskunnassa käydyn kiivaankin keskustelun.

Risikko lainasi edesmennyttä runoilija-kansanedustajaa Tommy Tabermannia, joka on sanonut, että politiikassa ihmiset usein katsovat toisiaan kuin haukka katsoo varpusta.

Risikon mukaan joskus onkin tuntunut siltä, että eduskunnassa toisen puolueen edustaja on saatettu nähdä enemmän saaliina kuin samanlaisena ihmisenä.

"Ilmasta on tullut likaisempaa, retoriikasta kovempaa"

Risikko kertoi huolestuneena kuunnelleensa monen kansanedustajan kertomuksia siitä, että eduskunnassa ei ole yhtä helppoa hengittää kuin aiemmin.

–  Ilmasta on tullut likaisempaa, retoriikasta kovempaa. Asioita kärjistetään ja toisten sanoja tulkitaan tahallaan väärin, Risikko sanoi.

Risikon mukaan Suomessa on hyvä kyky hoitaa äkillisiä kriisejä, mutta rakenteiden uudistaminen on vaikeampaa.

–  Olemme kaikki ymmärtäneet, kuinka tärkeätä on uudistaa maamme sosiaali- ja terveyspalveluita. Siihen emme tämän vaalikauden aikana kuitenkaan pystyneet. Lapsi jäi syntymättä.

Puheessaan Risikko toisti aiemmin esitetyn ajatuksen siitä, että hallituksen kannattaisi laatia hallitusohjelmasta lainsäädäntöohjelma, jonka toteuttamista voitaisiin jatkuvasti seurata.

Lue myös:

    Uusimmat