Puhelinetiketti haltuun: Älä lähetä tällaisia tekstiviestejä!

Kännykän käyttäjät tekstaavat enemmän kuin koskaan, mutta on olemassa tekstiviestejä, joiden lähettämistä jokaisen tulee välttää.

Pew Internet and American Life Project - tutkimus selvitti amerikkalaisten tekstiviestitapoja. Tutkimuksen mukaan tekstiviestien lähettämisen määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 2009. Aikuiset ihmiset lähettävät ja saavat noin kymmenen tekstiviestiä päivässä.

Tutkimuksen mukaan tekstiviestien laatu on kuitenkin huonontunut ja yli puolet kännykän omistajista on saanut epämiellyttäviä tekstiviestejä. Alla esimerkkejä aiheista, joista ei kannata tiedottaa tekstiviestillä.

1. Älä eroa tekstiviestillä

Parisuhteen päättäminen tekstiviestillä ei ole koskaan hyvä idea. Viime vuonna Lab 42 -kysely selvitti, että 33 prosenttia aikuisista ihmisistä on jättänyt kumppaninsa tekstiviestin, sähköpostin tai Facebookin välityksellä.

Eroaminen on yleensä hankalaa ja satuttaa joko toista tai molempia osapuolia. Erouutisen saaminen tekstiviestillä on kenties julmin tapa hoitaa parisuhde päätökseen. Tapaa kumppanisi kasvotusten ja keskustele asiasta – älä tee sitä puhelimitse!

2. Älä kosi tekstiviestillä

Älä pilaa elämäsi romanttisinta hetkeä lähettämällä kosinta tekstiviestillä. Moni on odottanut pitkään kumppanin avioliittolupausta ja tärkeän kysymyksen esittäminen puhelimen välityksellä aiheuttaa todennäköisesti mielipahaa ja voi jopa pistää vastaanottajan harkitsemaan kieltäytymistä.

Ellei tekstiviestikosinta ole rakastuneen parin oma sisäpiirivitsi, joka takuuvarmasti saa hymyn huulille, vältä lähettämästä kosioviestiä tekstarilla.

3. Kokonainen puhelinkeskustelu tekstarein

Jos asiasi selittämiseen tarvitaan enemmän kuin muutama lause, unohda tekstaaminen ja soita puhelu. Tekstiviestin tarkoituksena on yleensä säästää aikaa ja lähettää tarvittavat tiedot nopeasti. Vuonna 2012 tehdyn kyselyn mukaan yli puolet tekstaajista kuitenkin kirjoittavat pitkiä ja henkilökohtaisia viestejä. Nykyään saatamme siis käyttää enemmän aikaa tekstiviestin näpyttämiseen, vaikka yhdellä puhelinsoitolla asia selviäisi hetkessä.

4. Pikaista vastausta odotellen

Mikäli kaipaat vastauksen kysymykseesi pikaisesti, älä lähetä kysymystä tekstiviestillä, ellet tiedä sen saajan olevan puhelimen ääressä. Sama sääntö pätee myös kysymyksiin, joihin odotat monimutkaista ja pitkää vastausta.

5. Ei intiimejä valokuvia

Pew-tutkimuskeskuksen mukaan kuusi prosenttia amerikkalaisista aikuisista on lähettänyt intiimejä valokuviaan itsestään puhelimen välityksellä. Jopa 15 prosenttia aikuisista on kyselyn mukaan saanut härskin tekstiviestin.

.



Kuva: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat