Prinssiveljesten uskotaan riitautuvan pahasti jälleen ensi vuonna – tässä syy

Seuraako prinssi Harry äitinsä Dianan jalanjäljissä? 1:36
Seuraako prinssi Harry äitinsä jalanjälkiä? Näin kuninkaallisasiantuntija vastaa.

Prinssiveljesten välinen sovun väitetään sisäpiirin mukaan kestävän vain siihen asti, kunnes Harry julkaisee muistelmansa.

Prinssi Harryn ja prinssi Williamin veljessuhteen sanotaan olevan vaakalaudalla, vaikka he ovat esiintyneet hyväntuulisesti yhdessä kuningatar Elisabetin kuoleman jälkeen.

On kuitenkin väitetty, ettei prinsseillä ollut aikomusta tavata toisiaan, vaan he ovat edustaneet sattumanvaraisesti samoissa tilaisuuksissa.

– Kaikki puheet Williamin ja Harryn välisestä aselevosta ovat vain väliaikaisia. Ilmassa on edelleen vakavaa epäluottamusta, lähde kertoi Mirrorille.

Prinssi Harryn muistelmateoksen piti ilmestyä loppuvuodesta, mutta julkaisua siirretään todennäköisesti ensi vuoden alkuun edesmenneen kuningattaren kunnioittamiseksi. Teos on aiheuttanut kuohuntaa jo etukäteen, jolloin veljeksien välejä on näin ollen sisäpiirin mukaan turha selvittää perinpohjaisesti ennen kohukirjan ilmestymistä.

Lähde: The Sun




Lue myös:

    Uusimmat