Presidenttiehdokkaita tuettiin miljoonilla – suurimmat summat tutuilta pohatoilta ja yrityksiltä
Presidentti Alexander Stubb on saanut yhteensä noin 2,7 miljoonaa euroa vaalirahaa. Hänen toisen kierroksen vastustajansa Pekka Haaviston tukisumma oli noin 1,9 miljoonaa.
Alexander Stubbin ja Pekka Haaviston presidentinvaalin toisen kierroksen vaalirahoitusilmoitukset on julkaistu.
Stubb sai kampanjoihinsa yhteensä 2 699 617,99 euroa.
Yksityishenkilöiltä hän sai 1 205 282,61 ja yrityksiltä 611 970,38 euroa.
Kokoomukselta Stubb sai 705 000 euroa.
Listalla talousjulkisuudesta tuttuja nimiä
Yksityishenkilöistä Stubbin kampanjaa tukivat muun muassa liikemies ja suursijoittaja Chaim ”Poju” Zabludowicz (25 000 euroa), talousvaikuttaja Björn Wahlroos (25 000), Maskun Kalustetalon sekä Ideaparkin perustaja, yrittäjä Toivo Sukari (10 000), entinen Nokia-johtaja Jorma Ollila (10 000) ja Nobel-voittaja, ekonomisti Bengt Holmström (5 000).
Suurimmat yksittäiset yksityishenkilöiden lahjotukset tulivat Sami Inkiseltä, Camilla tai John Seba Lindforsilta ja Kurt Björklundilta, 100 000 euroa kultakin. He ovat yrittäjiä ja sijoittajia.
Yrityksistä Stubbia tukivat muun muassa Suomen turkiseläinten kasvattajat, Wihuri Oy ja Wersowood Oy.
Samat rahoittajat tukivat molempia
Pekka Haaviston koko tukipotti oli 1 879 138,34 euroa.
Yksityishenkilöiltä hän sai 1 284 028,64 ja yrityksiltä 310 511 euroa.
Osa tukijoista oli samoja kuin Stubbilla. Esimerkiksi Zabludowicz ja Wahlroos tukivat myös häntä, mutta Stubbia pienemmillä summilla.
Haavistoa tuettiin myös niin työntekijä- kuin työnantajajärjestöistäkin.
Esimerkiksi Palvelualojen ammattiliitto PAM antoi Haaviston kampanjaan 7 000 euroa ja Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK 1 500 euroa.
Talonrakennusteollisuus lahjoitti kampanjaan 1 500 euroa.
Juttua päivitetty 15.4.2024 kello 21.50.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää