Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump on erottanut ulkoministeri Mike Pompeon toimia tutkineen ylitarkastajan. Asiasta kertoo edustajainhuoneen ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja, demokraatti Eliot Engel.
Yhdysvaltain ulkoministeriö on vahvistanut ylitarkastaja Steve Linickin erottamisen kertomatta kuitenkaan syytä irtisanomiselle. Ministeriö ei myöskään kommentoinut, onko Pompeosta mahdollisesti meneillään tutkinta. Linick erotettiin myöhään eilen illalla Washingtonin aikaa.
Engel kertoo lausunnossaan saaneensa kuulla, että ylitarkastajan toimisto oli aloittanut tutkinnan Pompeosta.
– Linickin erottaminen kesken tällaisen tutkinnan antaa vahvasti syytä epäillä, että tämä on lainvastainen kostotoimi, Engelin lausunnossa lukee.
Engel kutsuu tapausta pöyristyttäväksi keinoksi presidentiltä yrittää suojella yhtä uskollisimmista tukijoistaan vastuunkannolta.
Nimettömänä asiaa kommentoiva demokraattiavustaja sanoo Linickin tutkineen valituksia, joiden mukaan Pompeo oli teettänyt julkishallinnon työntekijöillä henkilökohtaiseen elämäänsä liittyviä töitä sekä itselleen että vaimolleen.
Pompeo on usein matkustanut valtion koneella ympäri maailman yhdessä vaimonsa Susan Pompeon kanssa. Vaimolla ei ole virallista roolia hallinnossa. CNN raportoi viime vuonna syytöksistä, joiden mukaan diplomaattisten turvajoukkojen edustajille on annettu tehtäväksi muun muassa noutaa perheen koira tai kuljettaa ruokalähetyksiä. Ilmiantajan mukaan agentit kokivat olevansa "aseita kantava (ruoankuljetuspalvelu) Ubereats".