Mainos

Presidentti Sipilän jääviyskohusta Ykkösaamussa: Keskustelu on valistanut pääministeriä

Ylen Ykkösaamussa käsiteltiin vieraana olleen tasavallan presidentin Sauli Niinistön kanssa myös kohun keskiöön joutuneen pääministeri Juha Sipilän (kesk.) tilannetta. 

Presidentti kertoi seuranneensa keskustelua tarkasti.

Juha Sipilän jääviyskysymykset alkoivat viime marraskuussa, kun Kansan uutiset ja Yle uutisoivat, että Sipilän lapsilleen kolme vuotta sitten siirtämä sijoitusyhtiö omistaa viisi prosenttia Katera Steel -yhtiöstä, joka on saanut noin puolen miljoonan euron arvoisen tilauksen Terrafamelta.

Sen jälkeen Iltalehti uutisoi Sipilän olleen mukana viennin edistämismatkalla, jossa Chempolis-yhtiö on saanut ison tilauksen Intiasta. Lisäksi Iltalehti uutisoi Chempoliksen saaneen miljoonia euroja muun muassa Tekesiltä. Sipilän aikuiset lapset omistavat noin viisi prosenttia Chempoliksesta Fortel Invest -yhtiön kautta. Sipilä itse luopui suorista osakeomistuksistaan vuoden 2013 aikana.

– Tuntuu, että kun Sipilä luopui kaikesta henkilökohtaisesta omaisuudestaan, hän koki, että luopui paljosta. Hän varmasti tunsi, että oli selvillä vesillä, Niinistö muotoili Ylen Ykkösaamussa. 

Niinistön mukaan kohu on opettanut. 

– Kyllä nämä pitäisi ottaa huomioon ja luulen, että keskustelu on valistanut niin häntä kuin muitakin. 

Presidentin mukaan keskustelu on opettanut erityisesti pääministeriä. 

– Jatkossa hän tulee varmasti olemaan hyvin varovainen. 


Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.