Presidentti Sauli Niinistö vaikuttui maailmanmestareista ja leijonasankarin lausunnoista: "Luulen, että tämä oppi on suurinta, jonka me suomalaiset saimme"

Leijonat juhli maailmanmestaruutta maanantaina Kaisaniemen puistossa 50 000 juhlijan kanssa. Yksi heistä oli tasavallan presidentti Sauli Niinistö, joka piti lavalla puheen ja jakoi MTV:n studiossa ajatuksiaan joukkueesta.

Presidentti kertoi kultajuhlien herättävän unohtumattomia muistoja.

– Onhan tämä hetki täynnä urheiluhistoriaa ja myös kansan historiaa, Niinistö sanoi.

– Kuten lavalla sanoin, tuo joukkue pelasi yhteen. Jokainen (pelaaja) henkilötasolla sitoutui syvästi hommaan.

– Ottelun jälkeen kuulimme Jere Sallisella olleen jäällä sellainen olo, että kaverit tekevät kaikkensa, jotta minäkin onnistun. Kun kaverit ajattelevat tuolla tavalla, se on hurja joukkue. Luulen, että tämä on oppi suurinta, jonka me suomalaiset tästä saimme, Niinistö sanoi MTV:n studiossa Teemu Niikon haastattelussa.


Niinistö itse kertoi ehtineensä katsomaan kisoista kaikki muut paitsi Saksa-ottelun.

Presidentti näkee kultajoukkueen toimivan nuoremmalle polvelle malliesimerkkinä nimenomaan asenteen näytteenä.

– Maailmalla nähtiin jälleen kerran, mitä tarkoittaa suomalaisuus. Se on peräänantamatonta omistautumista sille, mitä on tekemässä ja tehdään sitä porukalla, Niinistö päätti.


Lue myös:

    Uusimmat