Presidentti Niinistö avaa valtiopäivät – mikä on presidentin viesti uudelle eduskunnalle?

Valtiopäivät avataan tänään. Juhlallisuudet alkavat jo puolilta päivin jumalanpalveluksella Helsingin tuomiokirkossa.

Ohjelma jatkuu iltapäivällä eduskunnan juhlaistunnossa, jossa presidentti Sauli Niinistö julistaa valtiopäivät avatuiksi ja puhuu eduskunnalle.

Pari viikkoa sitten, edellisen vaalikauden päättäjäisissä presidentti Niinistö huomautti, että lainsäädäntöä on saatettava vastaamaan ympäröivän maailman realiteetteja myös tällä alkavalla vaalikaudella.

Niinistö ei tarkentanut, millaisia hankkeita Suomi tarvitsee, mutta sanoi palaavansa aiheeseen, kun uusi eduskunta aloittaa työnsä.

Päättäjäisissä presidentti kiitti eduskuntaa erityisesti lainsäädännöllisten aukkojen paikkaamisesta viime vaalikaudella.

Hän mainitsi muun muassa kansallisen turvallisuuden aiempaa paremman huomioimisen kaksoiskansalaisuuteen ja alueiden käyttöön sekä kiinteistöjen omistukseen liittyvissä kysymyksissä sekä siviili- ja sotilastiedustelulait.

Avajaiset jatkuvat iltatilaisuudella Musiikkitalossa järjestettävässä konsertissa.

Täysistuntorutiinit käyntiin vapun jälkeen

Tänään juhlallisuuksien välillä eduskuntaryhmien on määrä keskustella valiokuntien puheenjohtajuuksista.

Täysistuntorutiinit pyörähtävät käyntiin vapun jälkeen 2. toukokuuta. Tuolloin valitaan muun muassa valiokuntien jäsenet. Valiokuntien kokoonpanot vastaavat eduskuntapuolueiden voimasuhteita.

Eilen SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne valittiin eduskunnan puhemieheksi suurimman eduskuntapuolueen edustajana.

Huomenna hänet valittaneen virallisesti hallitustunnustelijaksi. Rinne on kertonut antavansa hallitustunnustelijan kysymykset muille puolueille heti sen jälkeen, ja vastauksia SDP odottaa vappuaattona.

Rinne on toivonut, että hallitusneuvotteluihin osallistuvat puolueet olisivat tiedossa vapun jälkeen ja varsinaiset neuvottelut voisivat alkaa 6. toukokuuta.

Lue myös:

    Uusimmat