Suuressa osassa maata päivä on tänään poutainen. Ainoastaan pohjoiseen leviää sateita.
Pohjoisen sateet ovat melko ohimeneviä. Sateet tulevat Lapin pohjoisosassa lumena, etelä- ja keskiosassa vetenä tai räntänä.
Etelä- ja Keski-Suomessa sää on tänään poutainen, mutta pilvisyys lisääntyy päivällä.
Lämpötilat vaihtelevat Lounais-Suomen 15 asteesta pohjoisen noin viiteen asteeseen.
Ensi yönä sataa Kainuun ja Pohjois-Karjalan alueella. Sateet voivat tulla lumena.
Huomenna poutainen sää vallitsee koko maassa. Aurinko paistaa Oulun etelänpuoleisessa Suomessa.
Aurinkoista säätä viilentää kuitenkin luoteenpuoleinen puuskittainen tuuli. Lämpötila on huomenna hieman kuluvaa päivää alhaisemmat.
(MTV3)
Sumo video id
Vappumuistio: Hanki herkut tänään ajoissa
Alaikäisten vanhemmat nauttivat hillitysti vappuna
Suomalaiset juovat vappuna aiempaa kalliimmin
Yllättäviä tulkintaeroja: Saako lapselle antaa simaa vai ei?