Posti tunnusti suomalaiset suurnaiset

Tänään juhlitaan kansainvälistä naistenpäivää. Päivällä halutaan muistuttaa esteistä, joita on yhä naisten oikeuksien ja tasa-arvon toteutumisen tiellä. YK julisti maaliskuun kahdeksannen päivän kansainväliseksi naistenpäiväksi vuonna 1975.

Kansainvälinen naistenpäivä perustuu vuonna 1857 New Yorkissa tapahtuneeseen naisten tekstiilitehtaassa toteuttamaan lakkoon, kertoo Wikipedia. Myöhemmin on kuitenkin esitetty väite, että lakon liittyminen naistenpäivään olisi keksitty vasta sata vuotta myöhemmin.

Euroopassa elokuussa 1910 pidetyssä sosialistisen internationaalin naisten konferenssissa saksalainen Clara Zetkin ehdotti kansainvälistä naistenpäivää. Yli sata naista 17 eri maasta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Kokouksessa oli läsnä viisi suomalaisnaista, jotka olivat Suomen suuriruhtinaskunnan ensimmäisen eduskunnan jäseniä. Konferenssi ei määritellyt tarkkaa päivämäärää.

Tänä vuonna Suomessa kuusi menestyvää naista saavat itsestään postimerkit. Nämä nykymaailman suurnaiset ovat professori Elina Haavio-Mannila, professori Laila Hirvisaari, Kansallisteatterin pääjohtaja Maria-Liisa Nevala, akateemikko Leena Palotie, muotoilija Ritva-Liisa Pohjalainen ja taiteilija Aira Samulin.

Postimerkkikeskuksen kriteereiden mukaan he ovat omalla tekemisellään saavuttaneet vaikuttaja-aseman. Postimerkkikeskuksen liiketoimintajohtaja Markku Penttisen mukaan he ovat myös kansainvälisesti merkittävä vaikuttaja.

– Ensimmäisen kerran Suomessa on nyt julkaistu kokonainen merkkisarja nykypäivän vaikuttajanaisista. He kaikki ovat omalla tekemisellään saavuttaneet vaikuttaja-asemansa, moni myös kansainvälisesti, luonnehtii Penttinen.

Merkin suunnittelija Päivi Vainionpää on kuvannut uusiin postimerkkeihin jokaisesta merkkinaisesta silhuettikuvan, nimikirjoituksen sekä kustakin naisesta jotain omintakeista; esimerkiksi punaiset korkokengät, teatterinaamion tai sulkakynän.

Itella haluaa postimerkkivihkolla yleisestikin kunnioittaa suomalaisnaisia ja heidän vahvaa osaamistaan eri aloilla.

– Merkkeihin valikoitui nyt tämä kuusikko pitkän harkinnan jälkeen, ehdokkaita oli runsaasti, Penttinen sanoo.


Teksti: MTV3/Helmi

Kuvat: Posti/Itella

Lähde: Posti.fi

Lue myös:

    Uusimmat