Porin tulva toi jättiurakan saneeraajille

Kaupungin omien kiinteistöjen vaurioiden korjaukset kasvavat jo satoihin tuhansiin euroihin.

Porilaiset kiinteistöt vaativat ennakoituakin laajempia saneerauksia viime sunnuntain rankkasateiden jäljiltä. Miljooniksi euroiksi arvioitu tulvavahinkojen kokonaismäärä voi yhä nousta.

Teknisen apulaiskaupunginjohtajan Kari Hannuksen mukaan pelkästään kaupungin omien kiinteistöjen vaurioiden korjauskustannukset kasvavat lopulta satoihin tuhansiin euroihin.

- Kaikkien vaurioita kärsineiden kiinteistöjen kokonaisvahingot voivat olla jopa 10 miljoonan euron luokkaa. Pitkin viikkoa olemme saaneet tietoa yksityisten ihmisten suurvahingoista. Ne nousevat monien yksittäistenkin kiinteistönomistajien kohdalla jopa kymmeniin tuhansiin euroihin, Hannus kertoi perjantaina.

Tulvan jälkihoitotarve kuumentaa saneerausyritysten puhelinlinjoja. Vahinkosaneeraaja Lassila & Tikanoja on tuonut eri puolilta Suomea Poriin runsaasti työntekijöitä sekä kuivaus-, puhdistus- ja desinfiointikalustoa. Saneeraustöiden arvioidaan vievän kuukausia.

- Saneerauspyyntöjä on tullut jo kymmenistä kiinteistöistä, ja tilauksia tulee jatkuvasti lisää. Miesmuistiin ei suomalaisissa kaupungeissa ole ollut tällaisia tulvavahinkoja, sanoi L&T:n vahinkosaneerauksen aluepäällikkö Pekka Koskinen.

Yrityksellä on Porissa myös kymmenen vahinkokartoittajaa, jotka kiertävät arvioimassa tulvatuhoja.

Porin kaupungin edustajat neuvottelevat parhaillaan muun muassa maa- ja metsätalousministeriön kanssa valtion mahdollisuuksista korvata tulvakatastrofin aiheuttamia vahinkoja.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat