Porin huumekoulujupakka paljastanut isoja kotiviljelmiä

Kannabiksen kotikasvatus näyttää yleistyneen koko maassa. Viime vuonna poliisi takavarikoi 14 000 huumekasvia, mikä on lähes kaksi kertaa enemmän kuin vuotta aiemmin.

Porissa ns. pajakoulusta lähtenyt huumekohu on johtanut jo lukuisiin kotietsintöihin, joiden yhteydessä on paljastunut isojakin huumeviljelmiä. Poliisi uskoo, että epäiltyjen määrä nousee jutussa kaikkiaan yli sadan.

- Tälläkin hetkellä kolme miehistäni on paikassa, mistä on löytynyt uusi kasvattamo eli se on aika tyypillistä tänä päivänä. Kotimainen tarjonta on lisääntynyt kotikasvatusten kautta, arvioi rikoskomisario Juha Joutsenlahti Satakunnan poliisista.

Kotikasvatuksen suosiosta kertovat myös viimeaikaiset takavarikot muun muassa Etelä-Suomessa ja Oulun seudulla. Poliisin mukaan viljelmät ovat entistä laajempia ja niitä varten hankitaan asuntojakin.

- Kotona kasvatettu kannabis on laadultaan tehokkaampaa kuin hasis. Vaikuttava aine on sama, mutta kotikasvatuksessa saadaan THC-pitoisuus korkeammaksi, kertoo komisario Ritva Elomaa Helsingin poliisista.

Suomessa kannabista kasvattavat lähinnä nuoret aikuiset.

Katso Johanna Tuurin juttu (Kymmenen uutiset 10.04.2009)

Lue myös:

    Uusimmat