Populäärimusiikkia Vittulajänkältä (Populärmusik från Vittula)

Julkaistu 08.10.2004 11:40(Päivitetty 29.10.2004 09:32)

USA 2004. Ohjaus: Reza Bagher. Käsikirjoitus: Bagher, Erik Norberg Mikael Niemen samannimisestä romaanista. Tuotanto: Joachim Stridsberg, Katinka Faragó. Kuvaus: Robert Nordström. Leikkaus: Fredrik Morheden, Anders Refn. Musiikki: Halfdan E, Lars Daniel Terkelsen. Pääosissa: Andreas af Enehielm, Max Enderfors, Tommy Vallikari, Niklas Ulfvarson, Björn Kjellman, Göran Forsmark, Jarmo Mäkinen, Sten Ljunggren, Gustav Wiklund, Kati Outinen, Tarja-Tuulikki Tarsala. Kesto: 108 min.

Populaarimusiikkia Vittulajänkältä (Kuva: FS Film)Populaarimusiikkia Vittulajänkältä (Kuva: FS Film)Copyright MTV Oy 2004

Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulajänkältä (Populärmusik från Vittula) julkaistiin syksyllä 2000. Esikoisromaani voitti Ruotsin tärkeimmän kirjallisuuspalkinnon, Augustin, ja ampaisi myyntilistojen kärkeen niin kotimaassaan kuin myös Suomessa. Nyt, nelisen vuotta ilmestymisen ja lukuisien teatterisovitusten jälkeen, on vuorossa elokuvaversio, jonka ohjaajaksi valikoitui iranilaisyntyinen Reza Bagher (Capricciosa, 2003). 

Reza Bagherin valinta tehtävään saattaa ensi kuulemalta vaikuttaa oudolta. Omia kykyjään alun perin itsekin epäillyt Bagher on kuitenkin tarttunut haasteeseen ennakkoluulottomasti. Ohjaajan oma tausta on auttanut Tornionjokilaakson karun maiseman ja ahdasmielisen uskonnollisen ilmapiirin ymmärtämisessä; suurimmat kiihkoilijat ovat samalla tavoin suvaitsemattomia, oltiin sitten Pajalassa tai Teheranissa. 

Populäärimusiikkia Vittulajänkältä -teoksen siirtäminen valkokankaalle on ollut Bagherille ja hänen tiimilleen järkälemäinen tehtävä. Tarinan keskiössä olevaa Matin ja Niilan kasvutarinaa höystää kokonainen aikakausien, sukupolvien ja kansallisten ominaispiirteiden mielikuvituksellinen galleria. Vittulajänkä on kulttuuristen konfliktien pohjoinen mikrokosmos, suomalaisten ja ruotsalaisten yhteinen Hölmölä, joka tarkasteluetäisyydestä riippuen joko itkettää tai naurattaa. Tai molempia yhtä aikaa.

Lähikuvassa ovat kaverukset Matti (Max Enderfors) ja Niila (Andreas af Enehielm). Matin perhe on ruotsinkielinen, lupsakka sukuyhteisö, jossa äijät ottavat viinaa "miehekkäästi" ylläpitäen perittyjä, sitkeitä sukuvihoja ja sisäsiittoisia salaisuuksia. Niilan vanhoillislestadiolainen koti puolestaan elää fanaattisen Isak-isän nyrkin ja vitsan varjossa, missä perisyntiä kuritetaan myös kitaroita polttamalla. Tukahdutettu seksuaalisuus poreilee koko ajan yhteisön pinnan alla purkautuakseen vähän väliä esiin surkuhupaisina, hätäisinä hellyyden ja himon hapuiluina. Miesten sikailut omissa juopuneissa ukkorituaaleissaan selittyvät epämiehekkyyden pelolla - pahinta kun olisi olla "knapsu", akkamainen mies.

Kirjailija Niemen vaatimuksesta elokuvassa puhutaan sekä ruotsia että suomea, mikä toimii yllättävän hyvin läpi elokuvan. Tarina on myös kuvattu aidoilla paikoilla Pajalassa; Niemen reunaehto elokuvanteolle sekin. Hyvin on hyttysten sinnikäs ininä kolean maiseman mukana selluloidille tarttunutkin. Laakean taivaan alla on mielikuvituksella tilaa lentää, ja niin se myös tekee, etenkin kohtauksessa, jossa Ryssi-Jussin (Gustav Wiklund) luota pakenevat huumatut pojat näkevät metsässä kummia kuvia.

Kirjasta poiketen elokuva etenee kronologisesti, mutta romaanille ominainen välähdyksenomaisuus on silti säilynyt matkassa mukana. Niilan hahmo on elokuvassa saanut enemmän tilaa, minkä ansiosta kokonaisuus on enemmän kaksiääninen kronikka kuin yksittäisen kertojan annostelema tilitys menneisyydestä. Tästä johtuen kertojanääni on jossain määrin turha ja romaania tuntemattomien kannalta ehkä myös hieman harhaanjohtava.

Populäärimusiikkia Vittulajänkältä on ihmeellisen innostava elokuva, maagista realismia jängältä jäljittävä hallan helmi. Kohtaukset edustavat kaikkea mahdollista absurdin ja koskettavan väliltä, parhaina esimerkkeinä mainittakoon Beatlesin singlen ensikuuntelun huumaus sekä löylynlyömät köriläät hääsaunassa. Näyttelijät vaikuttavat innostuneilta kautta linjan, heikkoa lenkkiä ei kokonaisuudesta löydy. Ensikertalaiset Max Endefors ja Andreas af Enehielm onnistuvat kantavissa rooleissaan hienosti; etenkin viimeksimainitun tuskaisesta, Himalajan huomaan haikailevasta Niilasta löytyy sitä sielun syvintä, sympaattisinta sykettä.

Teksti: Outi Heiskanen
Kuva: FS Film

Tuoreimmat aiheesta

Elokuvat