Pompeiji vahingoittui rankkasateissa – Italia lupaa estävänsä lisävahingot

Italia on luvannut estävänsä kuuluisan Pompeijin muinaiskaupungin lisävahingoilta. 

Unescon maailmanperintökohde vahingoittui rankkasateista alkuviikolla ja Italia on luvannut nyt kaksi miljoonaa euroa korjauksiin.

Rankkasateet vahingoittivat Pompeijin Venuksen temppelin holvikäytävää, sekä hautakammiota. Lisäksi sade murensi antiikin aikaisen kaupan muuria.

Italian kulttuuriministeri Dario Franceschini kiirehti toteamaan sateiden jälkeen, että lisärahoituksen tarkoitus on vauhdittaa rauniokaupungin hitaasti edennyttä restaurointia.

– EU voi olla varma, että Italia pitää huolen Pompeijista. Niin hätäkorjauksien muodossa kuin pitkällä ajalla, kulttuuriministeri painotti.

Reastaurointi takkuaa

Pompeijille on myönnetty EU-projektin kautta rahoitus, jolla kuuluisa muinaiskaupunki aiotaan restauroida. Yli sadan miljoonan euron projekti alkoi viime vuonna ja EU on myöntänyt siihen lähes 42 miljoonaa euroa. Italialaisen sanomalehden Corriere della Seran mukaan Pompeijin restaurointiin on kuitenkin käytetty vasta noin 600 000 euroa.

Italian kulttuuriministeri ja Pompeijin viranomaiset kokoontuivat Roomaan eilen puimaan Pompeijin muinaiskaupungin vahinkoja. Kahden miljoonan euron lisärahoituksen lisäksi viranomaiset suunnittelevat yhteistyötä ilmakehä- ja puolustusyritys Finmeccanican kanssa. Tarkoituksena on käyttää hyväksi satelliittiteknologiaa esimerkiksi säävaroituksien muodossa.

Pompeiji tuhoutui tulivuori Vesuviuksen purkauksessa vuonna 79. Se on yksi Italian suosituimmista turistinähtävyyksistä.

Lue myös:

    Uusimmat