MTV:n Uutisaamun Pöllöraadissa arvioitiin hallituksen toimintaa energiakriisissä ja keskusteltiin tuoreimman kannatusmittauksen tuloksista.
MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikön Eeva Lehtimäen mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin pyrkii kaasuhanat sulkemalla luomaan Eurooppaan eripuraa ja epävakautta. Hän sanoo energiakriisin alkavan nyt konkretisoitua niin kansalaisten kuin päättäjien mielissä. Energiakriisiä puidaan tänään Brysselissä EU:n energiaministerien voimin.
– Tästä tulee ehdottomasti koko talven isoin poliittinen kysymys ympäri Eurooppaa, Lehtimäki sanoo.
Lehtimäki pohtii, muistavatko ihmiset eri puolilla Eurooppaa perimmäisen syyn energiakriisin taustalla.
– Me ehkä maksamme vähän enemmän ja meillä on vähän kylmempi, mutta me teemme sen Ukrainan vuoksi.
Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson toivoo, että energiakriisi voisi myös yhdistää eurooppalaiset. Politiikan toimittaja Jari Korkki puolestaan muistuttaa, että energiakriisissä on kaasun lisäksi kysymys myös öljystä. Esimerkiksi Unkari on riippuvainen venäläisestä öljystä.
– Unkari yrittää olla Venäjän kaveri, mutta jos siltä pannaan öljyhanoja kiinni, niin tästä voi tulla aikamoinen selkkaus.
Hallitukselta toivotaan lisää konkretiaa energiakriisin hoidossa
Pöllöraati keskusteli myös hallituksen toiminnasta energiakriisin aikana.
Korkin mukaan hallituksen suunnittelema sähkötuki on tarpeellinen, mutta hän toivoi siihen konkretiaa. Korkin mielestä tuen merkitys esimerkiksi sähköllä kotinsa lämmittäville jäi edelleen epäselväksi.
– Olisi ehkä ollut parempi, että jo tässä vaiheessa olisi kerrottu täsmällisemmin kenelle ja miten tuki kohdennetaan, Korkki sanoo.
Lehtimäki toivoi pääministeri Sanna Marinilta enemmän avoimuutta osuudestaan Uniper-kriisin hoitoon.
Lehtimäen mukaan Marin kertoi vihdoin eilen osallistuneensa omistajaohjausministeri vetämiin Uniper-neuvotteluihin lähettämällä Saksan liittokansleri kaksi tekstiviestiä. Kyselyistä huolimatta Marin ei ollut aiemmin tarkentanut, miten hän osallistui kriisin hoitoon.
