Poliisilta lisätietoa Outokummun rajusta turmasta: 30-vuotias nainen kuoli – eläinkuljetusrekan kyydissä olleita nautoja jouduttiin lopettamaan

Outokummussa Pohjois-Karjalassa tapahtui eilen liikenneonnettomuus, jossa oli osallisena eläinkuljetusrekka ja kaksi henkilöautoa.

Poliisi kertoo, että onnettomuudessa menehtyi 30-vuotias kaavilainen nainen. Lisäksi tapahtumapaikalla jouduttiin lopettamaan 23 nautaa, jotka olivat eläinkuljetusrekassa.

Autossa oli yhteensä 54 nautaa.

Poliisi, pelastus ja ensihoito saivat sunnuntaina puoli viiden aikaan ilmoituksen kahden henkilöauton ja eläinkuljetusyhdistelmän liikenneonnettomuudesta valtatiellä 9:llä Outokummun Väärälammen kohdalla. Onnettomuuspaikalla on 80 km/h nopeusrajoitus.

Raju turma

Poliisin mukaan Kuopion suunnasta kohti Joensuuta ajanut henkilöauto törmäsi eläinkuljetusrekan keulaan vasemmalle kaartuvassa mutkassa.

– Törmäyksen seurauksena Joensuun suunnasta tullut eläinkuljetusrekka ajautui vastaantulijoiden kaistan yli ojaan ja törmäsi vastaan tulevaan toiseen henkilöautoon. Ensin rekkaan törmänneen henkilöauton kuljettaja menehtyi tapahtumapaikalle ja toisen henkilöauton mieskuljettaja loukkaantui vakavasti, poliisi kertoo tiedotteessaan.

Poliisi ja onnettomuustutkintalautakunta jatkavat tapahtuman tutkintaa. Rikosnimikkeinä ovat tutkinnan tässä vaiheessa törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja vammantuottamus.

Lue myös:

    Uusimmat