Poliisibarometri: suomalaisten luottamus poliisiin on säilynyt korkeana – pientä notkahdusta on kuitenkin nähtävissä

Suomen poliisikoulutusta ylistetään maailmalla – poliisikoulun rehtori kertoo, miksi juuri Tampereella koulutetaan huippupoliiseja 4:30
Katso myös video: MTV Uutiset Live haastatteli Poliisiammattikorkeakoulun rehtoria kesäkuussa.

Valtaosa suomalaisista luottaa yhä poliisiin, ilmenee tuoreesta poliisibarometrista.

Vastanneista 91 prosenttia ilmoitti luottavansa poliisiin melko tai erittäin paljon.

Poliisn tiedotteen mukaan luottamus on vähentynyt jonkin verran edellisestä mittauksesta vuodelta 2018.

Tulosten perusteella poliisi on onnistunut tärkeimmissä tehtävissään hyvin ja poliisityötä arvostetaan.

Haastattelututkimukseen osallistuneilta kysyttiin poliisin tiedotteen mukaan myös, kuinka vakavana ongelmana he pitävät rikollisuutta omassa lähiympäristössään.

Noin 79 prosenttia vastaajista arvioi, että rikollisuustilanne ei ole kovin vakava tai ei juuri lainkaan vakava heidän lähiympäristössään.

Tutkimus tehtiin ennen koronavirusepidemian puhkeamista Suomessa ja siihen haastateltiin yhteensä yli tuhatta Manner-Suomessa asuvaa 15–79-vuotiasta.

Poliisibarometrin tulosten analysoinnista ja raportista on vastannut Poliisiammattikorkeakoulu.

Poliisibarometri tutkii kansalaisten käsityksiä poliisin toiminnasta ja sisäisen turvallisuuden tilasta. Tutkimus on toteutettu sisäministeriön toimeksiannosta vuodesta 1999 alkaen, ja se tehdään noin kahden vuoden välein. 

Lue myös:

    Uusimmat