Poliisia pakoon kaahannut auto suistui tieltä katolleen Heinolassa – kaksi loukkaantui vakavasti

Päijät-Hämeessä Heinolassa kaksi ihmistä loukkaantui vakavasti ulosajossa torstai-iltana.

Hämeen poliisi kertoo, että auto pyrki pakoon poliisipartiota ja sen nopeudeksi mitattiin jopa 140 kilometriä tunnissa kuudenkympin alueella.

Poliisin mukaan auto havaittiin Heinolan kirkonkylällä illalla yhdeksän aikaan. Auton tuntomerkit täsmäsivät muutama tunti aikaisemmin tulleeseen ilmoitukseen mahdollisesta rattijuoposta. Kuljettaja pyrki karkuun, kun poliisi vilkutti pysäytysvaloa.

Takaa-ajon aikana auton kuljettaja oli menettänyt ajoneuvon hallinnan, kun hän väisti toista ajoneuvoa. Auto oli päätynyt kaiteen kautta ulos tieltä ja kääntynyt katolleen.

Auton kuljettaja ja kyydissä ollut matkustaja kuljetettiin vakavasti loukkaantuneina Päijät-Hämeen keskussairaalaan.

Poliisi kertoo, että kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja liikennerikkomuksesta.

Lue myös:

    Uusimmat