Poliisi vei pariskunnan 3-vuotiaan pojan – väitti huoltajuuspapereita vilpillisiksi ja syytti kidnappausyrityksestä: "Emme voineet tehdä mitään, he tekivät ihmismuurin ympärillemme"

Kenian poliisi tuli amerikkalaisen pariskunnan kotiin ja vei heidän lapsensa 3:55
Video: Kianon vanhemmat kertovat tapahtumista CNN:n haastattelussa.

Kolmevuotias kenialaispoika Kiano on asunut Daisy ja Matt Mazzoncinin kanssa pienestä vauvasta lähtien. Yhdysvaltalaisesta pariskunnasta tuli pojan laillisia huoltajia vuonna 2017. 

Pojan vanhemmat kokivat huhtikuussa elämänsä hirveimmän päivän, kun Kenian poliisi tuli heidän kotiinsa Nairobissa ja vei Kianon.

Kenian valtion alaisena toimiva lastensuojelujärjestö syytti heidän yrittäneen lapsikauppaa. 

– Olin juuri laittanut hänet nukkumaan. Kun hän nukahti ja tulin pois huoneesta, näin olohuoneessamme paljon ihmisiä ja tajusin, että jokin on pahasti pielessä, Kianon äiti Daisy Mazzoncini kertoo.

Syntyperältään kenialainen Kiano löytyi vastasyntyneenä ojasta, nääntyneenä ja sairaana. Kiano oli tungettu muovipussiin kaksosensa kanssa. Kaksoissisarus menehtyi pian. Kiano jäi henkiin ja hän päätyi orpokotiin.

Poika on elänyt Mazzoncinien kanssa puolivuotiaasta lähtien. Parista tuli pojan virallisia huoltajia oikeuden määräyksellä.

Kaikki oli hyvin siihen asti, kunnes siviiliasuiset poliisit tulivat heidän kotiinsa ja kertoivat, että huoltajuuspaperit olivat vilpillisiä.

Kianon äiti kertoo tunteneensa nahoissaan, että heidän kotiinsa ilmestyneet 13 ihmistä aikoivat viedä pojan.

– Emme voineet tehdä asialle yhtään mitään. He tekivät ihmismuurin ympärillemme.

Ei etsintälupaa eikä virkamerkkejä

Kukaan siviiliasuisista poliiseista ei näyttänyt henkilötodistusta, etsintälupaa, oikeuden määräystä tai poliisin virkamerkkiä.

– Nousin ylös ja huusin heille, että te kidnappaatte lapsen, te viette minun poikani, Matt Mazzoncini kertoo.

Kun Kiano oli viety, Kenian poliisin rikostutkintaosasto twiittasi virallisella tilillään:

– Etsivämme toimivat varman tiedon pohjalta ja tekivät töitä kellon ympäri pelastaakseen Kiano-pojan Yhdysvaltain kansalaisilta. Mathew Sean Mazzoncini ja Daisy Louise Wake Mazoncini suunnittelivat lapsen viemistä Yhdysvaltoihin. Lapsi on nyt turvassa.

Twiitti poistettiin myöhemmin. CNN yritti tavoittaa Kenian poliisia kommentoimaan. Poliisi ei ole vastannut. 

Orpokodin henkilökunta häiriköi

Parin mukaan heidän koettelemuksensa alkoi, kun Kianon entinen orpokoti nosti kanteen heidän huoltajuuttaan vastaan oikeudessa.

Tuomarin tuomio suosi Mazzoncineja ja he saivat pitää huoltajuuden. Parin mukaan orpokodin työntekijät alkoivat häiriköimään heitä oikeuden päätöksen jälkeen.

– He tulivat kotimme portille ja sanoivat haluavansa nähdä pojan. Minulle kerrottiin heidän käyneen aina välillä, kun en ollut kotona. Heidän valkoinen pakettiautonsa tukki pihatiemme, eivätkä he suostuneet lähtemään. Ilmoitin asiasta poliisille ja jouduimme hakemaan lähestymiskieltoa, Daisy Mazzoncini kertoo. 

CNN tavoitteli kommenttia myös orpokodilta, mutta he löivät luurin korvaan.

Tarkoitus viedä poika lääkärin hoitoon Amerikkaan

Mazzoncinit halusivat viedä poikansa Yhdysvaltoihin lääkärin hoitoon vakavien epileptisten kohtausten vuoksi. Myös kenialaiset lääkärit kehottivat vanhempia tähän.

Tilanne johti siihen, että osittain valtion alaisena toimiva lastensuojelujärjestö syytti huoltajia lapsikaupasta ja sanoi, että huoltajuuspaperit ovat vilpillisiä, koska Mazzoncinit eivät ole kenialaisia.

Järjestön toimitusjohtajan Irene Mureithin mukaan laki sanoo, että kenialaista lasta ei voida antaa adoptoitavaksi muun maan kansaisille.

Laki pätee adoptioihin, mutta ei huoltajuuteen. Lain mukaan huoltajien ei tarvitse olla Kenian kansalasia.

Järjestö kertoo, että Kiano on otettu huostaan.

Poika vietiin yli kuukasi sitten. Vanhemmat eivät ole nähnet häntä sen jälkeen.

– Mietin vain, että hän on ihan yksin, eikä hän ymmärrä missä äiti ja isä ovat. Hän on joutunut kokemaan elämässään jo niin paljon ja me olemme ainoa vanhemmat, jotka hänellä on koskaan ollut, Daisy Mazzoncini kertoo itkien.

Lue myös:

    Uusimmat