Poliisi varoittaa: Lappilaisten rehellistä mainetta käytetään nyt rumasti hyväksi – verkkohuijarit myyvät ilmaa, tästä tunnistat

Huijausviestien määrät ovat kasvaneet koronan aikaan – F-Securen Hyppönen kertoo, mistä vilunkiviestin tunnistaa 4:18
Huijausviestien määrä on kasvanut koronakevään aikana. F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen kertoo, mistä vilunkiviestin voi tunnistaa.

Suomessa on paljastunut olemattomien traktorien myyntiä. Verkon kauppapaikoilla yritetään kaupata ilmaa, ja tapauksia on paljastunut ilmi eniten Lapissa, kertoo poliisi tiedotteessaan.

Poliisi kertoo huijarien ”käyttävän lappilaisuutta ja siihen rinnastettavaa rehellisen kauppamiehen mainetta hyväkseen”.

Toimintapa on selvä. Huijarikauppiaat pyrkivät saamaan ostajan tekemään ostopäätöksen näkemättä itse traktoria. Tavoitteena on saada ostaja maksamaan ennakko- tai varausmaksu myyjän tilille.

Näin vältät ansan

Ansan voi onneksi välttää, ohjeistaa poliisi. Huijarin voi tunnistaa muun muassa turhasta hoputtamisesta.

– Etevä myyjä saattaa osata kertoa myytävästä traktorista hyvinkin tarkoin. Ostajan kysyessä tarkempia kysymyksiä, kiireeseen vedoten myyjä sivuuttaa kysymykset ja pyrkii saamaan ostajan tekemään nopeasti ostopäätöksen ja ennakkomaksun tililleen.

Maksun jälkeen paljastuu, että traktoria ei ole olemassa, eikä myyjään saa yhteyttä.

Poliisi kehottaa tarkkaavaisuuteen ja varmistamaan kauppakohteen mahdollisimman tarkasti ennen maksua. Esimerkiksi rekisteritunnuksen avulla voi selvittää traktorin olemassaolon ja oikean omistajan. Myös myyjästä kannatta aetsiä kaikki saatavilla oleva tieto.

Lue myös:

    Uusimmat