Poliisi vaitonainen Järvenpään laukauksista – tekijää etsitään edelleen

Poliisi on vaitonainen Järvenpäässä viime yönä tapahtuneen epäillyn ampuma-aserikoksen ja törkeän pahoinpitelyn yrityksen tutkinnasta. Poliisi kertoi lauantaina hieman iltakahdeksan jälkeen, että Järvenpään keskustasta oli kuulunut laukauksia. Hätäkeskus sai asiasta useita ilmoituksia.

–  Poliisilla on tietoa mahdollisesta epäillystä tekijästä, mutta häntä ei ole toistaiseksi tavoitettu. Tässä vaiheessa poliisi tutkii tapahtunutta rikosnimikkeillä ampuma-aserikos ja törkeän pahoinpitelyn yritys, kertoi komisario Jarmo Ojala Itä-Uudenmaan poliisin tilannekeskuksesta tiedotteella myöhään lauantai-iltana.

Tapahtuneesta, epäillystä tekijästä tai hänen löytymisestään ei voi vielä kertoa tarkempaa tietoa tutkinnallisista syistä, sanoi rikoskomisario Simo Kauppinen Itä-Uudenmaan poliisista sunnuntaina aamulla. Kauppisen mukaan tutkinnanjohtaja tiedottanee asiasta lisää viimeistään maanantaina. 

Ojala kertoi hieman puolenyön jälkeen, ettei kukaan loukkaantunut tilanteessa. Ojalan mukaan poliisipartioiden Pajalan alueella tekemät tarkastukset tuottivat vihjeitä epäillystä tekijästä.

Poliisi pyytää edelleen vihjeitä ja silminnäkijähavaintoja tapahtuneesta osoitteeseen vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi.

 

Lue myös:

    Uusimmat