Poliisi nappasi Turussa kilokaupalla amfetamiinia levittäneen joukkion

Varsinais-Suomen poliisin huumeryhmä on paljastanut joukkion, joka on poliisin mukaan levittänyt kilotolkulla amfetamiinia. Turussa poliisi on saanut takavarikkoon kolme kiloa amfetamiinia mutta epäilee, että ainetta on levitetty useita kiloja enemmän.

– Aine on päätynyt katukauppaan pääasiassa Turkuun, sanoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Susanna Arppe Varsinais-Suomen poliisista.

Turun käräjäoikeus on tutkinnan aikana vanginnut seitsemän rikoksesta epäiltyä, joista neljä on yhä vangittuina. He ovat turkulaiset 25-, 29- ja 48-vuotiaat miehet sekä 26-vuotias nainen.

Arppeen mukaan amfetamiini on peräisin Virosta.

– Epäillyillä on ollut yhteyksiä virolaisiin rikollisiin, hän sanoo.

Virossa ei kuitenkaan ole vireillä tähän tapaukseen suoranaisesti liittyvää rikostutkintaa.

Varsinais-Suomen poliisi tutki jutun yhdessä Satakunnan poliisin sekä keskusrikospoliisin Vaasan-yksikön kanssa. Jutun oikeuskäsittely alkaa toukokuun puolivälissä. Vaasassa ja Porissa joudutaan järjestämään vyyhteen liittyviä eri oikeusjuttuja, sillä monihaaraista huumerikoskokonaisuutta ei ole Arppeen mukaan onnistuttu käärimään yhteen pakettiin.

Lue myös:

    Uusimmat