Poliisi karhukoplajahdissa Lieksassa – tassustaan loukkaantunut emokarhu lopetettiin, pennut pääsivät karkuun

Lopetetun karhun mukana liikkui myös kaksi pentua, jotka pakenivat metsään, kertoo Itä-Suomen poliisi tiedotteessaan.

Poliisille tehtiin ilmoitus loukkaantuneesta karhusta Lieksan Viensuulla keskiviikkoaamuna. Karhun mukana liikkui myös kaksi nuorempaa karhua.

Poliisille toimitettujen valo- ja videokuvan perusteella karhulla oli vasemmassa etujalassaan pienpetojen pyyntiin tarkoitettu rauta.

Poliisin tiedotteen mukaan eläimen kiinniottamista ja toimittamista hoitoon tai pyyntiraudan irrottamista ei arvioitu turvallisiksi vaihtoehdoiksi. Myös pentujen selviytyminen ilman emoaan arvioitiin heikoksi, eikä niitä katsottu järkeväksi toimittaa hoitoon. 

Poliisin yleisjohtaja määräsi sekä loukkaantuneen karhun että sen mukana liikkuvat pennut, mikäli ne olisivat alle vuoden ikäisiä. Päätöksen teossa konsultoitiin myös Luonnonvarakeskusta. 

Lopetuspaikka oli Kantelelahdentien varressa noin 500 metrin päässä karhun alkuperäiseltä havaintopaikalta. Emokarhun mukana olleet kaksi yli vuoden ikäistä pentua pakenivat paikalta metsään. Poliisin ja Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan eläimiä ei ollut tarvetta lopettaa, kerrotaan poliisin tiedotteessa. 

Uutista korjattu 11.6.2020 kello 15.15: jutussa kerrottiin virheellisesti, että myös lopetetun karhun mukana olleet kaksi pentua lopetettiin. Pennut olivat yli vuoden ikäisiä, eikä niitä katsottu tarpeelliseksi lopettaa. 

Lue myös:

    Uusimmat