Poliisi julkaisi Jyväskylässä surmatun kuvan - tekijä yhä kateissa

Poliisi ei ole vielä saanut kiinni jyväskyläläisen Vesa Lappalaisen surmaajaa.

- Poliisi julkaisee nyt uhrin nimen ja kuvan saadakseen tietoja hänen liikkeistään sekä epäillystä tekijästä, jonka henkilöyttä poliisi ei tiedä, tutkinnanjohtaja rikoskomisario Timo Hänninen Jyväskylän poliisista kertoo.

Rikoksen uhri on Vesa Lappalainen oli 43-vuotias. Hän oli 179 senttiä pitkä ja normaalivartaloinen. Poliisi julkaisee myös kuvan samantyyppisistä vaatteista kuin Lappalaisella oli yllään rikoksen uhriksi joutuessaan.

Tapahtuma-aikaan Lappalainen oli pukeutunut puna-valkoruudulliseen kauluspaitaan, jonka alla oli punainen T-paita, sekä sinisiin farkkuihin. Poliisia kiinnostavat erityisesti havainnot Lappalaisen liikkeistä tapahtumayönä.

Riitaa lierihattumiehen kanssa

Tapahtumapaikalla Lappalaisen on havaittu riidelleen lierihattua käyttäneen miehen kanssa. Lierihattumiehen seurassa oli myös muita ihmisiä. Seurue poistui paikalta henkilöautolla.

Poliisi löysi Lappalaisen Kauppakatu 10:n kohdalta kaupungin keskustasta vakavasti loukkaantuneena viime viikon torstain ja perjantain välisenä yönä kello 1.30. Lappalainen kuoli seuraavana yönä vammoihinsa Keski-Suomen keskussairaalassa.

Hännisen mukaan poliisi tutkii tällä haavaa asiaa epäiltyinä törkeänä pahoinpitelynä ja törkeänä kuolemantuottamuksena.

Rikospaikalla on tapahtuma-aikaan kulkenut sivullisia, ja poliisi pyytää ilmoittamaan havainnoista sekä asiaan mahdollisesti liittyvistä tiedoista poliisin väkivaltaryhmään numeroon 050 456 0471.

Lue myös:

    Uusimmat