Poliisi ja panttivankien pitäjä neuvottelevat Keravalla

Poliisin ja panttivankeja pitävän miehen väliset neuvottelut on saatu käyntiin iltapäivällä Keravalla. Asia yritetään ratkaista keskustelemalla neuvotteluteitse. Keravan piiritystalossa oleville ihmisille toimitettiin aiemmin ruokaa ja matkapuhelin. Rakennuksessa on sisällä varmasti kolme ihmistä, mahdollisesti neljä.

Keravalla aamuyöllä alkanut piiritystilanne jatkuu. Aamupäivän aikana piiritetystä talosta on evakuoitu ulkopuolinen nainen. Evakuoinnissa käytettiin Pasia eli panssaroitua miehistönkuljetusautoa.

Yleisjohtaja, poliisipäällikkö Veikko Kauppinen ja Uudenmaan lääninhallituksen poliisiosaston edustaja ovat pyytäneet virallisesti sisäministeriöltä ns. Karhu-ryhmän käyttöoikeutta. Sisäministeri myönsi anotun luvan.

Poliisin mukaan sivullisille ei ole tilanteesta vaaraa. Piirityskohde on eristetty. Lähimpiin asuttuihin rakennuksiin on matkaa noin sata metriä.

Piiritystilanne alkoi taloon paenneen miehen ilmoituksesta, että hänellä talossa on kolme henkilöä panttivankinaan.

Piiritetyn talon yläkerrasta evakuoitu nainen kertoi heränneensä yöllä kolahdukseen, mutta kertoi jatkaneensa sitten uniaan. Poliisi herätti hänet aamulla seitsemän aikaan, ja siirsi turvaan. Nainen kertoi, että alakerrassa asuneella miehellä oli ollut illalla vieraita, ja seurue oli mm. saunonut.
(STT)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat