Poliisi etsii oikeita omistajia: Keiden mökeiltä varastetut tavarat ovat?
Länsi-Uudenmaan poliisilaitos tutkii Lohjan ja Vihdin alueilla tapahtuneita mökkimurtoja.
Tiedätkö jotain?
Poliisin hallussa on omaisuutta, jonka epäillään olevan peräisin Lohjan ja Vihdin alueilla tapahtuneista mökkimurroista.
Murtojen uskotaan tapahtuneen 15-18. lokakuuta.
Jos tunnistat kuvassa olevaa omaisuutta omaksesi, ole yhteydessä virka-aikana jutun tutkijoihin numeroihin 0295 436354 tai 0295 436145.
Poliisi suosittelee myös tarkistamaan oman kesämökkinsä kunnon ja soittamaan hätäkeskukseen, jos mökissä on havaittavissa murron jälkiä.
Lohjan poliisin hallussa on nyt runsaasti varastettua omaisuutta, jonka epäillään olevan Lohjan ja/tai Vihdin alueilla 15-18. lokakuuta välisenä aikana tehdyistä mökkimurroista.
Poliisi kuvailee murtojen osuneen mökkeihin "rypäleittäin" eli varkaat ovat iskeneet useisiin, samalla alueella olleisiin mökkeihin muun muassa Valkeajärven ja Nummi-Pusulan alueilla. Kaikkiaan poliisi epäilee murtoja olleen noin toistakymmentä.
Poliisin hallussa olevat tavarat ovat löytyneet poliisin mukaan osittain etsinnän, osittain mökkimurtovyyhdin selvittämisen yhteydessä.
Iso osa varastetusta omaisuudesta on saatu jo palautettua omistajilleen. Kaikkiaan poliisi arvioi varastetun tavaran arvon olevan noin 10 000 euroa.
Poliisi tutkii mökkimurtoja törkeinä varkauksina ja varkauksina. Tapauksesta on otettu kiinni useita henkilöitä rikoksesta epäiltynä. Esitutkinnan keskeneräisyyden vuoksi poliisi ei kuitenkaan tarkemmin ota kantaa siihen, keitä varkauksista epäillään.
Uusimmat
-
00:02
Juhlinta yltynyt monin paikoin levottomaksi: Poliisi alkanut tyhjentää puistoja – MTV Uutiset seuraa päättäjäisviikonlopun juhlintaa
-
22:46
Helsingissä roihuaa kaksi isoa tulipaloa: Suuri määrä kalustoa sammutustöissä
-
22:16
Lähde: Jarmo Kekäläinen palkkasi kohuvalmentajan
-
22:16
Tällä rivillä olisi voittanut loton 3 000 000 euron potin: Ensi viikolla potti kohoaa 4 000 000 euroon
-
22:04
Sofi Oksanen muistelee lämmöllä Kaija Saariahoa: "Hän oli huikea esikuva nuorille taiteilijoille"
-
21:57
Vastoinkäymiset päihittivät Sebastien Ogierin, mestarikuski paljasti ulosajonsa syyn – "Oli liian myöhäistä"
-
21:48
Biden allekirjoittanut velkakattoa koskevan lain: "Vältimme taloudellisen romahduksen"
-
21:43
Real Madrid näytti floppihankinnalle ovea
-
21:43
Laulujoutsenen järjestämä "ratsia" pysäytti Reijon mökkimatkan – lintuharrastaja äimistyi "liikennepoliisista": "En ole moista ennen nähnyt"
-
21:37
Esapekka Lappi kuittasi tallimääräyskysymyksen nasevasti, karut olosuhteet löivät ällikällä – "Ei pystynyt käsittämään"
-
21:16
Max Verstappen ylivoimaisesti paalupaikalle – Charles Leclerciltä täysi sukellus
-
21:14
Venäjän armeijaan yhdistettyjä Z-symboleja ilmestyi Hietaniemen puihin Helsingissä – "Järkyttävä mielenilmaus"
-
21:13
Hongkongissa otettu kiinni useita Tiananmenin verilöylyn muistopäivän takia: "Kumouksellista käytöstä"
-
21:09
Sebastien Ogierilla painajaismainen päivä – tähtikuski sai nuhtelut toiminnastaan
-
20:35
Ukrainalainen komentaja: Venäjän "mittavat tappiot" Bahmutin lähistöllä jatkuvat – MTV seuraa sotaa
-
20:29
Yhdysvaltalaiskonservatiivien läpi ajamalla lailla yllättävä seuraus: Raamattu kiellettiin utahilaiskouluissa, perusteluna "vulgaarisuus ja väkivalta"
-
20:28
Paulus, 27, haki Love Islandiin siskonsa innoittamana – näin hän ajattelee ohjelman mukana tulevasta näkyvyydestä: "Jos nyt jotakin hölmöä sattuu tekemään..."
-
20:17
Onko tässä paras tapa sitoa kengännauhat? Lääkärin videosta somehitti – "Ei koskaan löysty"
-
20:14
Esapekka Lapilta tärkeää tiimityötä, Sebastien Ogier ajoi ulos – näin Sardinian MM-rallin lauantai eteni
-
20:11
Erdogan vannoi virkavalansa – aukeaako Ruotsin Nato-solmu vihdoin?
-
Lataa lisää