Poliisi epäilee: Koulun työntekijä käytti oppilasta hyväksi Uudellamaalla – "Ihan yhdestä kerrasta ei käsittääkseni ole kyse"

Poliisi epäilee lapsen joutuneen seksuaalirikoksen uhriksi oppilaitoksessa Länsi-Uudellamaalla.

Poliisin mukaan rikoksesta epäilty on täysi-ikäinen ja työskentelee kyseisessä oppilaitoksessa.

Poliisi ei tässä vaiheessa tarkenna oppilaitoksen sijaintia tai epäiltyjen rikosten tapahtuma-aikaa uhrin yksityisyyden suojelemiseksi.

Tapauksen tutkinnanjohtaja Maria Hietajärvi kuitenkin kertoo MTV Uutisille, että rikosepäily on "viimeaikainen", eikä kyse ole esimerkiksi vuosia vanhasta asiasta. 

Hietajärven mukaan jutun asianomistaja, eli epäillyn seksuaalirikoksen uhri, on ollut oppilaana samassa oppilaitoksessa, jossa epäilty on työskennellyt.

– Hän on siellä oppilaana jossain vaiheessa, Hietajärvi toteaa. 

Tutkinta varhaisessa vaiheessa

Poliisi ei vielä halua kertoa julkisuuteen tapahtumien yksityiskohtia tai epäiltyjä rikosnimikkeitä esitutkinnan keskeneräisyyden takia.

Tutkinnanjohtaja Hietajärven mukaan poliisi selvittää parhaillaan useampaa mahdollista rikosnimikettä sekä epäiltyjen tekojen tapahtuma-aikaa.

Poliisin käsityksen mukaan hyväksikäyttötilanteita on saattanut olla useampia.

– Ihan yhdestä kerrasta ei käsittääkseni ole kyse, tutkinnanjohtaja Hietajärvi sanoo.

Hietajärven mukaan poliisi päätti tiedottaa asiasta jo esitutkinnan alkuvaiheessa väärän tiedon leviämisen ehkäisemiseksi.

– On epäilty, että tästä saattaisi olla jonkinlaisia huhuja liikkeellä.

Poliisi kertoo tiedottavansa asiasta seuraavan kerran, kun esitutkinta on edennyt siten, että kaikki osalliset ja todistajat on saatu kuulusteltua.

Lue myös:

    Uusimmat