Idolsin poikajoukko sai nauttia hiustyylin muodonmuutoksesta ensimmäisten semifinaalien kynnyksellä. Rokkitukat laitettiin kuntoon itse kullakin ja osa valitsi myös parran sekä ripsien värjäyksen.
Ensimmäiseksi pesupaikalle sai istahtaa Daniel ja Koop. Molemmat miehet rentoutuivat ja nauttivat ammattilaisten suorittamasta hiustenpesusta.
– Tämä oli tosi siistiä, Koop totesi hiustenpesun jälkeen.
Parturin penkkiin istahtanut Wellu toivoi itselleen kunnon rokkitukkaa ja sai sitä mitä tilasi.
– Rokkitukkaan kuuluu paljon volyymiä ja rikottua meininkiä, Wellu selvensi ennen hiustenleikkuun alkua.
Peten hiustyyli pidettiin puolestaan melko ennallaan. Kiharaista hiuspehkoa ainoastaan tasoiteltiin sekä juurikasvua värjättiin.
– Tämä on se mun look eli iso pallo päässä, Pete virnisti.
Uutta väriä päähän
Kalle sai koko päähänsä uuden mustan värin. Hiusten pituutta myös karsittiin sekä leikattiin enemmän kerroksittain, mikä helpottaa hiusten muotoilua.
Wellu sai päähänsä useampaa eri väriä, mutta hiusten pituus ei juuri lyhentynyt. Wellu kuvaili itseään melko vapaamieliseksi hiustyylinsä suhteen, mutta mainitsi kuitenkin muutaman asian, mitä hänelle ei missään nimessä saa tehdä.
– Lyhyt tukka ei ehkä ole mun juttu ja blondata ei saa, Wellu totesi.
Myös Vesa sai uutta väriä tukkaansa.
– En olekaan koskaan aiemmin värjännyt hiuksiani parturissa, Vesa paljasti.
Rentouttavaa hiustenpesua
Hiustenpesupaikalla Pete paljasti ollevansa ensimmäistä kertaa kyseisessä käsittelyssä.
– Tämä tuntuu oikein hyvältä ja rentouttavalta. Tähän voisi melkein tottua, mies totesi.
Danielin ja Koopin jo entuudestaan lyhyttä tukkaa ainoastaan siistittiin. Koop sai myös uutta punertavaa väriä hiuksiinsa.
Peten kiharainen hiuspehko olisi miehen itsensä mielestä saanut lyhentyä enemmänkin.
– Ei lyhyt tukkakaan huono juttu olisi ollut, mutta jos he olisivat värjänneet hiukseni punaisiksi, niin sitten olisin sanonut jo vastaan, Pete perusteli.
Vesan hiuksia lyhennettiin enemmän takaa, mikä mahdollistaa päällimmäisten hiusten näyttävän muotoilun.
Väriä partaan ja ripsiin
Kallen hiuspehko värjättiin entistä tummemmaksi. Mies sai vahvistusta myös partansa väriin.
Kalle ja Wellu ottivat uuden värin niin partaan kuin ripsiinkin.
– Ei tarvitse käyttää niin paljoa silmämeikkiä, kun ripset on valmiiksi värjätty, Wellu perusteli.
Koopin uusi tyyli viimeisteltiin hiustrimmerillä.
– Kylläpä tästä tuli hyvä, Koop kiitteli.
Teksti: Sanna Jokinen/MTV3
Lue myös: Idolit stylistin käsittelyssä: Vaatetyyli kuntoon semifinaaleihin!
Lisää kuvia poikien hiustyylistä kuvaboxissa