Pohjoisen yöt ovat liki 30 astetta kylmempiä kuin päivät – etelään tulossa rajusti lunta: "Maanantai on yksi pahimmista päivistä"

"Aivan karsea keli" – Etelä-Suomeen jopa 30 senttiä lunta alkuviikon aikana, Keski- ja Pohjois-Suomessa paistatellaan aurinkoisessa talvisäässä 2:48

Maan eteläosassa on käynnissä kevään ja talven taistelu, mutta suuressa osassa maata tilanne on toinen.

– Siellä on ihan selvästi vielä talvi. Suuressa osassa maata on aivan upeat kevättalviset säät, aurinko paistaa, sanoo MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi.

Vaikka Suomen pohjoisosissa on öisin ollut jopa -30 asteen pakkasia, päivällä pakkaslukema on -5 asteen tienoilla. Lämpötilan vaihtelu on siis valtaisaa.

– Auringon lämmityspotentiaali tähän aikaan vuodesta on aivan valtava, yhtä paljon kuin syyskuun lopussa, jolloin saattaa olla viimeisiä hellepäiviä käsillä.

Etelä-Suomeen voimakkaita sateita

Sunnuntai-iltana etelärannikolle saapuu lumisadealue. Lumisade jatkuu lähes tauotta keskiviikkoon asti.

– Maanantai on yksi pahimmista päivistä. Kertymät etelässä saattavat olla jopa yli 15 sentin luokkaa, Rintaniemi sanoo.

Näillä näkymin tiistain sateet eivät ole yhtä voimakkaat. Etelään on silloin luvassa vain noin viisi senttiä lunta.

Keskiviikoksi etelään saapuu kuitenkin uusi voimakas sadealue. Silloin luvassa on niin ikään hurjia määriä lunta, Rintaniemi arvioi.

– Riippuen siitä, mitä olomuotoa sade on, tässäkin voi tulla toiset 15 senttiä lunta. Kertymä voi olla lopulta 30–40 sentin luokkaa. Ehkä se painuu kasaan, ettei todellisuudessa hanki ole niin paksu.

Lue myös:

    Uusimmat