(Insomniac)
Max Payne -pojat ovat viidessä vuodessa keränneet palkintoja Music Televisionia myöten. Poets of the Fall on ehtinyt nyt kolmanteen pitkäsoittolevyynsä pitäen kiinni tavallisesta kahden vuoden välistä. Oman levy-yhtiön Insomniac perustanut helsinkiläisyhtye on ehtinyt julkaista seitsemän singleä, viimeisimpänä helmikuussa ilmestyneen The Ultimate Flingin, joka antoi ensimmäisen maistiaisen uudelta levyltä. Suosio, joka oli mieletön jo ensimmäisen levyn aikaan, tuntuu vain pysyvän aallonharjallaan.
Avausraita More ei varsinaisesti vedä mukaansa, mutta potkii sulavasti muihin raitoihin. Kolmannen kappaleen kohdalla alkaa jo puuduttaa ja vajoaa pitämään uutuutta keskinkertaisena, kunnes Psychosis herättää. Se on kappale, jota voi kuunnella takki auki keväisellä puistokadulla. Tutumpaa Poets of the Fallia tarjoillaan ysiraidan Passion Colors Everythingissa. Where Do We Draw the Line sulkee pussin samalla hallimaisella teatraalisuudella kuin ensimmäisen levyn Sleep.
Hetkittäin hieman laiskaksi vaipuva rokkaus pitää itsensä kuitenkin koossa varsinkin levyn loppupuolen ansiosta, vaikka mukaan mahtuu muutama seinäruusuksi jäävä täytekin. Helmet ovat hioutuneita, mutta viimeistelyä kaipaavat kappaleet latistavat tunnelmaa jättäen kokonaisuuden vajaaksi. Uutuus jää valitettavasti edeltäjistään, vaikka mausteita on lisätty. Viimeistään uudella levyllään rock-bändiksi kasvanut yhtye ei ole täysin takkiaan kääntänyt, mutta kuulostaa silti toiselta. Aiemmin laulajan ääni näytteli pääosaa. Revolution Roulettessa suurimmassa osassa kappaleista kuullaan revitteleviä sähkökitaroita ja aavistuksen syvempää äänimaisemaa, jossa laulukin nousee toisenlaiselle tasolle.
Keikkakalenteri on ainakin niin täyteen buukattu kuin mahdollista ja ehtivät syksyn sankarit vierailla myös ulkomailla, niin naapurimaissa kuin ensimmäistä kertaa Los Angelesissakin. Tuntuu, ettei tätä konetta pysäytä ainakaan kevätmasennus, sen verran korkealle on kosketinsoittajan olohuoneesta kiivetty ilman turvaköysiä.
Teksti: Tiia Suorsa