Pirkko Mannola muistelee TTK-aikaansa – edesmenneen puolison Åke Lindmanin muisto nousee pintaan: "Vieläkin tulee tippa silmään"

Esiintyvä taiteilija Pirkko Mannolla muistelee edesmennyttä puolisoaan Tanssii Tähtien Kanssa -studiolla.

Näyttelijä Pirkko Mannolla nähtiin Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa vuonna 2009. Tuolloin hän tuli toiseksi tanssiopettaja Mika Jauhiaisen kanssa.

Nyt näyttelijätähti saapui viime viikolla TTK-studiolle katsomaan vuoden 2021 pareja ja muistelemaan omaa kilpailuaan.

– Toiseksi tultiin. En ollut hyvä, mutta yleisö äänesti runsaasti. Nykyajan taso on niin hienoa nykyään, Mannolla kertoo.

– Nykyään ihmiset tietävät mihin lähtevät. Silloin ei. Sehän on ammattiurheilua 5–6 treeniä päivässä. Kaikki paikat kipeänä sen jälkeen. Se on psyykkisesti ja fyysisesti raju, tähti jatkaa.

"Se oli huono kevät minulle"

Vuoden 2009 kevät oli Mannolalle erityisen raskas, sillä hän menetti TTK-kautensa aikana puolisonsa ohjaaja-näyttelijä Åke Lindmanin.

– Se oli huono kevät minulle, kun Åke kuoli sinä keväänä. Minulle sanottiin, että voit keskeyttää tai jäädä pois, jos haluat, mutta seuraavana sunnuntaina Åken kuoleman jälkeen jo tanssin. Se piti minua henkisesti pystyssä sen kevään. Tanssin siitä surusta, minkä Åken kuolema toi mukanaan.

– Viimeinen tanssi oli Myrskyluodon Maija -teema. Se oli kunnianosoitus Åkelle. Vieläkin tulee tippa silmään siitä. 

Nykyään Mannola on parisuhteessa NHL:n kykyjenetsijöiden legendoihin lukeutuva Göran Stubbin kanssa.

– Olen kohdannut uuden rakkauden sen jälkeen. Joonas Stubbin kanssa on oltu melkein kuusi vuotta yhdessä.

Tanssii Tähtien Kanssa mtv-palvelussa ja MTV3-kanavalla sunnuntaisin klo 19:30. Tanssikupla mtv-palvelussa maanantaisin ja perjantaisin.

Lue myös:

    Uusimmat