Pinkin keikkalippujen voittaja: Erilaisen kevään ihana yllätys
Mia Ullgren voitti Helmen Ihana minä -kilpailussa liput Pinkin heinäkuiselle keikalle. Voitto oli todellinen yllätys. Mukaan keikalle lähtee Mian rakas sisko.
Helmen Ihana minä -kilpailussa arvottiin kaksi keikkalippua Pinkin heinäkuiselle keikalle. Voittajan kiinni saaminen oli kiven takana, sillä puhelinmyyjiä kartteleva Mia Ullgren ei vastannut moneen viikkoon puhelimeen. Kun voittaja saatiin lopulta kiinni, oli hän todella iloinen.
– Ihana yllätys työpäivän jälkeen!, Mia iloitsi.
Mia kertoo, että hänen elämässään on tapahtunut paljon surua ja menestystä, mutta tämä kevät on ollut erilainen.
– Olen ostanut ensimmäisen kerran uusia vaatteita itselleni lähes seitsemään vuoteen. Olen alkanut nähdä itseni aikuisena ja hyväksymään ja huomioimaan myös itseni. Oikeastaan aikuistumisen myötä tulleet muodot ja kurvit ovat aika kivoja, voittaja kertoo.
Hyvää fiilistään hän aikoo jatkaa myös Pinkin heinäkuisella keikalla. Mukaan lähtee rakas sisko, jonka kanssa fanitetaan rohkea Pinkiä. "Ihana laulaja", Mia kehuu.
Teksti: MTV3/Helmi
Uusimmat
-
12:29
Poliisisaattueita, liikennekatkoksia ja tilapäinen ilmarajoitusalue – näin Blinkenin vierailu näkyy Helsingissä
-
12:28
Tutkijan mukaan Moskovan drone-iskujen takana on Ukraina: "Venäjällä ei ole mitään intressejä nöyryttää itseään"
-
12:27
Euroalueen inflaatiovauhti kääntyi jälleen laskuun
-
12:23
Tätä ei voi katsoa hymyilemättä! Maajussitar vie puolisoehdokkaansa kuumaan lähteeseen – tältä parin hilpeät treffit näyttivät
-
11:32
Bidenia kopeloinnista syyttänyt nainen loikkasi Venäjälle: "Moskovassa tunsin oloni erittäin pitkästä aikaa turvalliseksi"
-
11:27
Helsingin poliisin videolle tallentui hetki, jolloin Mustang-kuski tajusi, että teoilla on seurauksensa
-
11:20
Esapekka Lappi lähtee riskillä MM-ralliin – rengasvalmistaja heitti vielä oman mausteensa soppaan: "Sehän on tosi hyvä idea"
-
11:04
Kova ratkaisu: Susijengin huippulupaus jättäytyy pois NBA-draftista
-
11:00
Kesäterassi tulee taas – hän on ohjelman uusi juontaja!
-
10:55
Hunks-Jucci sai sairaalassa järkyttäviä uutisia – sitten lääkäri lausui uskomattomat sanat: "Aloin vain itkeä"
-
10:54
Autoilija säästyi Venäjän ohjukselta kuin ihmeen kaupalla Kiovassa – kojelautakamera tallensi tapahtuman
-
10:52
Marko Anttilalta koskettava ele sosiaalisessa mediassa: "Kiitollinen – nyt oon yksi teistä"
-
10:48
Uusi tieto Porin lapsikaappauksesta: Poliisilla kolmaskin epäilty
-
10:22
Kalle Rovanperä saattaa saada yllättävää apua epätoivoiseen tehtäväänsä – perjantaina edessä poikkeuksellinen haaste
-
10:20
F1-radan merkittävä muutos huolettaa tähtikuljettajia – "En odota sitä yhtään"
-
10:16
Venäjän ilmaiskussa kuollut nainen yritti hakeutua väestönsuojaan: "Se oli yksinkertaisesti lukittu" – MTV seuraa sotaa
-
10:16
Rynnäkköprikaatin isku asemiin oli liikaa: Venäläisten pako Bahmutissa tallentui dronekameraan
-
10:09
Ukrainalaiset kausityöntekijät haluavat nyt tienata rahaa myös kotimaansa auttamiseksi
-
09:57
Odotettu herkku vyöryy nyt suomalaiskauppoihin: Halpaa ja helppokäyttöistä!
-
09:47
OP:n maksuja koskenut häiriö korjattu
-
Lataa lisää